torstai 7. joulukuuta 2017

Amundsen Apocalyptic Thunder Juice - NEIPA Norjasta

Oluen tilaamiseen ulkomailta ollessa ainakin vielä toistaiseksi sallittua, pääsen jatkamaan täydellisen New England India Pale Alen - eli tuttavallisemmin NEIPA:n - metsästystä. Tällä kertaa jahtimatka suuntautuu Norjaan. Oslolainen Amundsen Brewery on iloksemme tämän sameahkon humalamehun valmistanut.

"Apocalyptic Thunder Juice is made to be enjoyed as the last beer you will ever have. A celebration to the end of time. The one you have waited your whole life for." Pahaenteistä paatosta... 

"We bring praise to the New England style of IPA in the race for the freshest IPA. We bring you our version, cloudy, dank and juicy. It will make you feel alive as the world is crashing down around you." Mieluusti jatkaisin elämääni tämän nauttimisen jälkeenkin, sillä suuren keskisuomalaisen filosofin ja entisen mäkikotkan sanoin: "Elämä on ihmisen parasta aikaa".

Oluen rakennusosista panimo muuten paljastaa vielä seuraavaa: "Ingredients: water, Pilsener malt, flaked oats, lactose, Mosaic hops, yeast." Itse en onneksi laktoosivaivaa omaa, mutta hieman yllättävää voi sellaisesta kärsivälle olla, että tämmöiseenkin tuotteeseen on laktoosia lisätty. 


Vaikka olut myytiinkin 360-tölkissä, päätin kuitenkin kaataa sen tuoppiin. Keltaisena ja hieman sameana se sinne valui. Seassa näytti olevan hieman suurempaakin partikkelia, mutta mitään mahdottoman paksua mehu ei kuitenkaan ollut. Tuoksu melko greippinen. Mosaicilta olisi voinut odottaa mustikkaakin, muntta sitä en havainnut. En tosin ollut ennen maistamista käytettyjä humaloita selvittänyt.  Thunder Juicen maku on raikas ja sitruksista humalamehuakin on mukana. Lopuksi tarjoillaan vieläpä sopivasti katkeroakin, joten varsin onnistuneena tätä olutta voi pitää. Eikä se onneksi jäänyt edes viimeiseksi juomakseni olueksi.

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi päädyin nimittäin korkkaamaan toistamiseen Svaneke Bryghusin Säkkijärven Polkan (jota ilokseni oli vielä pari viikkoa sitten Arkadian Alkon hyllyssä). Edellisessä kerralla olut maistui suorastaan taivaalliselta, mutta epäilin mahtoivatko makuhermoni olla täysin parhaassa terässä. Uusi maistelukierros ei kuitenkaan muuttanut mielipidettäni. Uskomattoman hieman tasapaino paahteisen maltaisuuden ja lakritsin välillä. Yksi parhaiten suuhuni sopivia oluita, mitä olen kohdannut. Kiitos Tanska tästä.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Savukinkkua Saksasta: Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock

Sama vanha stoori. Työmatka Helsingissä. Aikaa jää parikymmentä minuuttia ennen junan lähtöä. Black Dooriin nopealle.

Suomi 100 juhlan aattona hieman yllättäen hanassa ei ollut mitään juhlateemaan sopivaa real alea. En tosin tiedä mitä se edes olisi ollut, mutta ehkä Malmgård sen olisi saattanut tehdä.

Lohdutukseksi sitten Brauerei Hellerin yhtä nimihirviötä Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbockia. Ja onhan Saksalla toisaalta ollut varsin merkittävä vaikutus siihen, että (hyvin todennäköisesti) pääsemme huomenna juhlimaan maamme 100-vuotista itsenäisyyttä, vaikkei historia sen yhteistyön osilta ehkä täysin kunniakas olekaan.

Urbockin sukulaista Märzenia Alkossakin taitaa olla jatkuvasti saatavilla. Urbock on kuitenkin hieman eri tavaraa: "A smoked bock beer for Bamberg’s strong beer season (October through December). Matured for months in ancient rock-cellars underneath Bamberg and tapped freshly from the oakwood cask. Similar to, but much bigger than the classic Maerzen style". 

Maku ja tuoksu ovat äärimmäisen kinkkuisen savuisia. Lisäksi mukana on melko tuhdisti maltaisuutta. Savuoluiden klassikko. Oikeutetusti. 

Hyvää Suomen satavuotisitsenäisyyspäivää!

perjantai 1. joulukuuta 2017

Jouluolutta Tanskasta: Humleland JuleSæsonen

Oulun reissun jälkeen taisi iskeä jonkinlainen tilapäinen kyllästyminen olueen. Kiireisen työviikon jälkeen huomasin janon kuitenkin jälleen kasvaneen sen verran mittavaksi, että katsoin aiheelliseksi korkata tanskalaisen mikropanimo (jos nyt tanskaa oikein ymmärsin, niin panimolla on yksi 400 litran keittoastia ja neljä 570 litran käymisastiaa. on kuitenkin hyvin mahdollista, etten ihan täysin oikein ymmärtänyt) Humlelandin JuleSæsonenin.

Kyseessä on kuusenkerkällä maustettu, peräti 11% alkoholia sisältävä saison. Kuulostaa hieman erikoiselta. Tuoksu on kuitenkin yllättävänkin perinteisen belgihiivainen. Maussa alkoholi näyttelee aika suurta osaa, mikä ei oluen vahvuus huomioiden ole mitenkään erityisen yllättävää. Pippuriakin on asiaan kuuluvasti mukana. Suutuntuma on pehmeä. Suuhun jää jotenkin hieman voin mieleen tuova fiilis. Jälkimaku on hapan. Kuusenkerkkää en erityisesti havaitse, mitä en välttämättä kuitenkaan pidä suurena virheenä.

Mitähän tästä nyt sitten sanoisi. Mielenkiintoinen kokeilu, mutta minulle ei ihan auennut miksi tästä oli pitänyt tehdä näin vahvaa? Kuuluuko se jouluoluen ominaisuuksiin Tanskassa? Suomessahan jouluoluet ovat usein jostain syystä wieniläistyyppisiä lagereita.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Olutta Oulussa vol 2

Viikonloppu sujahti ohitse hetkessä vanhoja tuttuja nähdessä. Tuli siinä muutama olutkin maisteltua. Ensimmäinen olut tuli tosin itseasiassa nautittua viikon puolivälissä kotosalla tuoreesta oluttoimituksesta. Tilailin nimittäin Boxbeersiltä muutaman jouluoluen, sekä pari muuta kiinnostavaa olusta.

Hampurista kotoisin oleva Buddelship Brauerei oli valmistanut iloksemme hieman erikoisesti nimetyn Mr. B NEIPAn. Vaikka kuvassa olut näyttääkin melko oranssilta, oli se oikeasti keltaista ja asiaankuuluvan sameaa. Tuoksussa runsaasti sitrusta. Maku mehuinen, sitruunamäntysuopaa on tähänkin lorahtanut mukaan. Keskivahvat katkerot. Voisi olla aavistuksen raikkaampikin, mutta muutoin ihan ok.

Perjantana ennen junaan hyppäämistä ehdin käväistä myöhäisellä lounaalla Telakalla. Palanpainikkeeksi pieni annos Telakka IPA:a. Kovin tarkkoja arvioita ei mistään reissulla nautitusta oluesta tullut tehtyä, mutta tämä ensimmäinen oli mielestäni aika tyylipuhdas - joskin ehkä aavistuksen tylsä - perus-IPA kohtuullisen runsailla katkeroilla. En heti huomannut katsoa lätkästä, minkä panimon valmistamana olut oli ja epäilin aluksi Pyynikkiä, mutta Mallaskoskihan tämän takana oikeasti oli.

VR:n ravintolavaunu ei suurempia olutyllätyksiä tarjonnut. Julisteessa mainostetut Mallaskosken oluetkin olivat loppu, joten ainoa järjellinen vaihtoehto hana-lagerin lisäksi oli Kukko Ale. Tyylilajina kai amber ale. VR:n versio taisi sentään olla 5,0% vahvuista, joka ainakin arvosteluiden perusteella voittaa aika selvästi oluen ensimmäisen 4,3% maitokauppaversion. Karamellia ja ruohoa sekä Laitilan talonmakua - eli metallia - oluesta muistaakseni löytyi. Paremman puutteessa menetteli.

Oulussa suuntasimme jo viime kerralla loistavaksi olutbaariksi todettuun Roostersin syömään. Ruokajuomaksi olin suunnitellut nettisivujen perusteella ottavani jotain sellaista mielenkiintoista olutta, jota baarin valikoimassa ei enää siinä vaiheessa ollutkaan. Tiedustelin baarimikolta mehuista IPA:a ja ennen kuin ehdin kommentoida mitään, olin saanut käteeni pienen maistelulasillisen Cool Headin Over The Galaxies NEIPA:a. Hyvää palvelua ja kiva olut, mutta olin sitä jo aiemmin maistanut ja halusin kokeilla jotain uutta ja paikallista. Toinen suositus oli Rooster Vice Pale Ale. Muistelin sitäkin jo elokuussa juoneeni, mutta hankalan asiakkaan maineen pelossa päädyin sitä silti ottamaan. Itse asiassa aiemmin juomani olut oli kuitenkin Sonnisaaren Boston Vice IPA. Mutta miksi ihmeessä nimetä nämä nyt näin hämäävästi? Etenkin kun Vice Pale Ale on kai oikeasti American Pale Ale. Valmistajana, kukapas muukaan kuin, toinen suuri oululainen: Maistila. Muistiinpanojakaan ei tullut tehtyä, kun luulin tuttua olutta juovani, mutta tyylipuhdas ja nauttimani hampurilaisen makumaailmaan yhteensopiva olut.

Jälkiruuaksi en malttanut olla tilaamatta pientä annoasta Plevnan Siperia Imperial Stout Suomi 100 v juhlapainosta. Sinällään ironista, että kyseisestä olutta en onnistunut aiemmin Tampereelta panimon omasta ravintolasta saamaan. Paahteisuutta edelleenkin, nyt kai myös savua. Ilmeisesti myös tammea. Ei tämä minun suuhuni nyt ehkä aivan maailman paras olut ole, mutta maistuva kuitenkin.

Seuraavaksi sitten kaverin luokse pullo-oluita maistelemaan. Paikallisista uudemmista panimoista testissä oli ensin Ylikylän Antero. Panimo sijaitsee pääministerimme koti-hoodeilla Kempeleessä. Tyylilajina ilmeisesti Kellerbier, joka onkin Suomessa varsin harvinainen olutlaji. Enpä nyt äkkiseltään muista muiden, kuin Nokian panimon sitä valmistavan. BJCP kertoo tyylistä seuraavaa: "Most Pale Kellerbiers are young, unfiltered, unpasteurized versions of Munich Helles beer, although Pils or a different, custom golden lager beer designed specifically for serving young could also be used. The best examples are served only on tap at many of the Munich area brewer ies. Bottled versions are not likely to have the freshness, hop character and young beer notes exhibited by the draft versions." Anteron tuoksussa onkin reilu aavistus pullahiivaa. Sameakin se on. Maku maltainen ja makeahko. Vähän vielä kehittämistä tuntuu kaipaavan tämä tuote ennen maailmavalloitusta, vaikka en nyt tyylilajin paras asiantuntija olekaan.

Seuraavana sitten Finnjävel Hopping Brewstersilta. Kyseessä on ns. gruit eli humalan sijaan maustamiseen on käytetty erityistä mausteseosta. Tapa juontaa juurensa johonkin historian hämäriin, kun humalaa ei kaikkialla ollut saatavilla ja panimoilla oli omia salaisia sekoituksiaan sen tilalta. Finnjävelin salaisuus on muistaakseni puolukka ja lakritsijuuri. Mielenkiintoinen kokeilu ja parempaa kuin pelkäsin, mutta tuskin tulee kuitenkaan toiste juotua.

Illan suurin yllättäjä oli Svaneke Bryghusin valmistama Suomi 100- teemainen Säkkijärven Polkka. Nimi juontaa juurensa suomalaisten repeatilla soittamaan kappaleeseen, jonka tarkoituksena oli estää neuvostoliittolaisten radiomiinojen räjäytys Viipurissa jatkosodan alkupuolella. Huumorimielessä tämä olut tulikin etiketin perusteella sessioon valittua. Tyylilajina kai lähinnä porter. Vehnää ja lakritsia vissiin mukana. Tuossa vaiheessa iltaa olut kuitenkin muodosti täydellisen tasapainon maltaan, paahteisuuden ja alkoholin välille. Harmi, ettei sitä enää ilmeisesti ole Alkosta saatavilla.

Tummien oluiden parissa jatkettiin. Brewfistin Spaghetti Western Imperial Stout piti olla käsittääkseni grappa-tynnereissä kypsytettyä erää, mutta paahteisuuden ja humalan taustalta ei makuaistini enää tynnyriä onnistunut löytämään.  

Hailuotolainen Laakeri yllätti vielä loppuillasta positiivisesti. Panimo kertoo kyseessä olevan miedon ja maukkaan kullankeltaisen helles-tyylisen lagerin. Humalina Saphir ja Smaragd, joiden panimo kertoo olevan uuden sukupolven aromihumalia. Alkoholia 4,3%. Arvostetelukykyni ei ehkä enää ollut parhaassa terässä (vaikka em. olutpullot tulikin jaettua useamman henkilön kanssa), mutta varsin kiva, joskin mieto kotimainen pienpanimo-lager oli kyseessä. Täytyypä yrittää löytää uudemmankin kerran maisteluun.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Westbrook - White Thai: vaaleaa belgiolutta aasilaisittain

Kahdeksan ja puoli tuntia töissä. Ruuhkassa kotiin. Läheiseen K-kauppaan oli saapunut paketti, jossa odotti uusi keittiön lamppu. Ankaraa ruuvailua reilun tunnin ajan. Eihän se siihen lopulta oikein sopinut. Palautuskaavakkeen täyttö edessä. Tässä vaiheessa hermoni tarvitsivat jo asennusoluen, vaikkakin lopputulos ei täysin toivottu ollutkaan.

Olutvarastoni uhkaa hälyttävästi tyhjentyä, mutta onneksi jääkaapista sentään löytyi tämä jo kesällä tilaamani South Carolinassa sijaitsevan Westbrook Brewingin White Thai. Tölkki suosittaa nauttimaan oluen viinilasista, joten sellaisesta sitten.

Kyseessä on belgialaista vehnäoluttyyliä - witbieriä - edustava juoma. Yleensä witbier maustetaan korianterilla ja appelsiininkuorella, mutta Westbrook on suunnannut Kaukoitään ja heittänyt perinteisten maisteiden sijaan keitokseen sitruunaruohoa, inkivääriä ja Nuosevan Auringon Nipponiassa kehitettyä Sorachi Ace-humalaa. Alkomaholia on viisi prosenttiyksikköä.

Tuoksussa on witbierille tyypillisiä belgihiivan käymisaromeita, sitrusta ja mausteita. Maku on raikas ja eroaa jonkin verran tyypillisestä witbieristä: alussa aavistus sitruunaruohoa, sitten hipaisu inkivääriä ja lopussa kevyen kevyet katkerot, sekä tyypillisempää witbierin kuivaa valkopippuria. Yllättävän hento makumaailma kuitenkin kaiken kaikkiaan. Selityskin löytynee tölkin pohjasta: 09/07/16. Vaikka jenkit yleensä ilmoittavatkin kuukaudet ennen päiviä, niin turhan ikääntynyttä tavaraa tämä silti on. Ihan ok silti.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Uuden oluttyylin äärellä? Bärentöter - German Sour Gose Bock

Brauerei Reichenbrand valmistaa maineikasta Original Ritterguts Gosea, yhtä jäljellä olevista alkuperäisistä goseista. Kyseessä ei ole mikään hapanpersikkamangokierrerahka-hassuttelu, vaan aitoa tavaraa. Väite aitoudesta on toki sinällään vaarallinen, koska mitä pidemmälle lähdetään autenttisuutta selvittämään, niin sitä varmempaa on että jossain välissä jokin on muuttunut. Ja sehän toisaalta pitää koko jutun mielenkiintoisena. Mutta goseista puhuttaessa en silti juurikaan jaksa tuhlata aikaani maistettuihin versioihin.

Mutta mikä ihmeen Sour Gose Bock? Annettaan tässä vaiheessa puheenvuoro panimolle: "This is the strong brother of the Ritterguts Gose. The new amber Gose creation is brewed with an opulent malt mixture and refined it with coriander, orange peel, cinnamon and salt. The first batch is now that, in the future more will follow at irregular intervals." Eli kyseessä on hieman vahvempi - 6,6% alkoholia sisältävä - sekä maltaisempi versio perinteisestä gosesta.

Miltä se sitten maistuu? Ennen maistamista tein kuitenkin ehkä täysin mielivaltaiselta vaikuttavan päätöksen nauttia oluen skumppalaista, koska hapanoluet vaan maistuvat (yleensä) hyvältä sillä tavalla nautittuna.

Lasiin olut kaatuu meripihkan ruskeana. Tuoksussa arvioijasta riippuen joko simaista hedelmää tai pilaantunutta mansikkamehua. Maku on maltainen, hapan ja suolainen. Lopetus on varsin kuiva. Kokonaisuus on siis sitä, mitä nimen perusteella odottaa sopiikin. Pidinkö? En tiedä. Ehkä. Mielenkiintoinen ja teknisesti onnistunut olut joka tapauksessa.











perjantai 10. marraskuuta 2017

Thornbridge - Late Star: maineikkaan panimon hanaolutta Pyynikin ytimessä

Pyynikin torin laidassa sijaitsee perinteikäs pubi nimeltä Tuoppi. Se on ollut siinä jo yli 50 vuotta. Siitä huolimatta en muistaakseni koskaan ollut käynyt siellä. Viime aikoina olen kuitenkin kuullut luotettavilta tahoilta kehuja paikan olutvalikoimasta: Esimerkiksi Thornberidgellä on kuulemma useampikin vakihana siellä.

Niin mikä Thornbridge? Kyseessä on vuonna 2005 Ashford in the Wateriin perustettu craft-panimo. Jos sijainti ei sano mitään, niin pienen googletuksen jälkeen sanoisin sen sijaitsevan Manchesterin, Sheffieldin ja Nottinghamin muodostaman kolmion keskipisteessä. Panimo on voittanut lukuisia palkintoja ja sen tunnetuin tuote lienee Jaipur IPA, joka näyttää esimerkiksi Ratebeerissä saaneen 93 pistettä.

Panimo kertoo toiminnastaan seuraavaa: "Our initial focus was on a range of cask beers that used traditional recipes but provided a modern twist through the use of a wide range of hops, malts and the innovation and passion of the brewing team." Alkuperäisen panimolaitteiston lisäksi vuonna 2009 valmistui isompi tuotantolaitos ja nykyisin panimo toimiikin kahdessa osoitteessa: "Our original Hall brewery highlights the traditional infusion mash ale system whereas the contemporary Riverside in Bakewell highlights our ability to innovate through technology. The Hall is about experimentation and barrel-ageing and creating premium bottled products. Riverside is innovation, allowing us to attain perfection through fantastic brewing, quality control and packaging of our beers in cask, keg and bottle." Mielenkiintoista. Hieman Bredogin tapaan Thornbridgellä on myös omia pubeja - kaiken kaikkiaan yhdeksän - jotka sijaitsevat Briteissä. Huhuja Helsinkiin perustettavasta baarista on kuitenkin liikkunut jo jonkin aikaa.

Tuoppiin sisään astuessani ilta oli ehtinyt jo melko pitkälle. Paikalla oli muutama vakkkarin oloinen asiakas, sekä iltaa viettämässä ollut parin-kolmen hengen seurue. Minut havaitessaan baarimikko alkoi huuhdella valmiiksi isoa tuoppia. Tunsin oloni hieman vaivautuneeksi, sillä olin ajatellut ottaa vain pienen oluen. Tilatessani Thornbridgen Late Star bitteriä - tarkemmasta tyylimäärityksestä puhukaamme myöhemmin- painotin sanaa pieni. Hieman yllättyneenä baarimikko vaihtoikin lasin välittömästi pienempään.

Ratebeer luokittelee Late Starin Premium Bitteriksi / Extra Special Bitteriksi. BJCP:n vuoden 2015 versio tuntee vain alaluokat Ordinary Bitter, Best Bitter ja Strong Bitter. Viimeksimainitun kohdalla kerrotaan: "In England today, 'ESB' is a Fullers trademark, and no one thinks of it as a generic class of beer. It is a unique (but very well -known) beer that has a very strong, complex malt profile not found in other examples, often leading judges to overly penalize traditional English strong bitters." Jos kuvauksia yrittää jotenkin tiivistää, niin Ordinary Bitter on vahvuudeltaan 3,2-3,8%, kun taas Strong Bittereissä alkoholia on 4,6-6,2% Best Bitterit sijoittuvat siihen väliin. Vahvuuden lisäksi myös mallas ja humala korostuvat asteikolla ylöspäin liikuttaessa, mutta Stong Bitter ei välttämättä kuitenkaan ole panimoiden "lippulaivatuote", sillä Best Bitterit ovat ainakin perinteisesti sellaisina toimineet. Late Star sijoittuu 5,0% vahvuudellaan Strong Bitteriksi. Mielestäni BJCP:n kolmiportainen asteikko on aivan riittävä ja itse saattaisin tulla toimeen kahdella tai yhdelläkin luokalla (ja missä menee sitten ero perusbrittiläiseen pale aleen, älkää minulta kysykö).

Paljon tekstiä pienestä oluesta, vaan päästään tässä lopulta itse kyseisen juomankin arviointiin. Tuoksu on hedelmäinen. Maku on yllättäen kirpeän punaisen marjainen. Maltaisuuttakin on mukana. Ihan jees, muttei mitään erityisen päräyttävää tällä kertaa.

torstai 9. marraskuuta 2017

Poikkesinpa pubissa: Plevnan Oktoberfest

Huomasin Arden blogista, että Plevan mainiosta Siperia Imperial Stoutista on näköjään tehty Suomi 100 versio. Ajattelin käydä testaamassa, kun satuin olemaan Plevnan panimoravintolan suunnalla liikkeellä ja aikaakin oli sopivasti pienen oluen nautiskeluun. Vaan eipä se, että kyseistä olutta saa Helsingissä olutravintolasta näköjään tarkoita, että sitä olisi tarjolla myös pääkallopaikalla. Nuorehko miestarjoilija selvästikin hämmentyi Siperia 100 v uteluistani, mutta kokeneempi naistarjoilija osasi sentään heti suorilta käsin ilmoittaa, ettei heillä mitään sellaista ole tarjolla. Kun en viitsinyt kuivinkaan suin paikalta poistua, päädyin ottamaan Oktoberfest-olutta.

En koskaan ole oikein tuntenut oloani kotoisaksi Plevnassa, eikä tämäkään käynti asiaa mihinkään muuttanut. Asiakaspalvelun taso on suurin piirtein yhtä ystävällistä, kuin Reykjavikissa ja oluen juontiin varatut pöydät ovat jotenkin epäkäytännöllisesti sijoitetut. Yksi ihminen onnistuu varaamaan helposti kaksi pöytää istumalla hieman niiden väliin penkille. Ja suomalaisen etiketin mukaanhan varattuun pöytään ei mennä, jos missään muualla vaan on mitään vapaata jakkaraa tai vastaavaa. Keittiön vierestä löysin kuitenkin sopivan intiimin turvapaikan olueni maistelulle.

Mutta onko Oktoberfest-olut sitten tyylilaji vai ainoastaan nimitys sadonkorjuujuhlassa tarjottavalle oluelle? Vuoden 2008 BJCP-oppaasta löytyy vielä erikseen Oktoberfest-kategoria, mutta 2015 oppaassa sitä ei enää ole. 2008 versio kuvaa olutta näin: "Smooth, clean, and rather rich, with a depth of malt character. This is one of the classic malty styles, with a maltiness that is often described as soft, complex, and elegant but never cloying." Diasetyyliä tai hedelmäestereitä ei saa olla lainkaan ja jalohumaloinnista peräisin olevat katkerot enintään keskivahvoja.

Vuoden 2015 BJCP kertoo Märzenin toimineen Oktoberfest-oluena vuodesta 1872 aina vuoteen 1990 saakka, jolloin Festbier syrjäytti sen. Märzenin kuvaus vuoden 2015 BJPC:ssä on hieman samantyyppinen, kuin Oktoberfestin vuoden 2008 versiossa: "An elegant, malty German amber lager with a clean, rich, toasty and bready malt flavor, restrained bitterness, and a dry finish that encourages another drink. The  overall malt impression is soft, elegant, and complex, with a  rich aftertaste that is never cloying or heavy."

Entäpä Festbier sitten? "A smooth, clean, pale German lager with a moderately strong malty flavor and a light hop character. Deftly balances strength and drinkability, with a palate impression and finish that encourages drinking.  Showcases elegant German malt flavors without becoming too  heavy or filling." Kyseessä on siis hieman vaaleampi ja vähemmän maltainen olut Märzeniin verrattuna. Jälkimaun pitäisi olla raikas, muttei kuiva. Humaloinnista peräisin olevia aromeita sallitaan ehkä hieman Märzeniä enemmän, mutta katkeroiden tulisi olla tässäkin enintään keskivahvat. "We chose to call this style Festbier since by German and EU regulations,  Oktoberfestbier is a protected appellation for beer produced at large breweries within the Munich city limits for consumption at Oktoberfest. Other countries are not bound by these rules, so many craft breweries in the US produce beer called Oktoberfest, but based on the traditional style described in these guidelines as  Märzen." Eli Oktoberfest-olut voi siis olla joko punertavampaa Märzeniä tai vaaleampaa Festbieriä. Riippuu valmistajasta.

Plevanan Oktoberfest oli Märzeniä. Tuoksu on maltainen ja yllättävänkin makea. Maku alkuun oikeaoppisen viljaisen leipäinen, mutta lässähtää sitten aavistuksen vetiseksi. Yllättäen keskivahva katkero kiitää hätiin ja seivaa homman plussan puolelle. Oikeaoppinen, helposti juotava ja melko maistuvakin Märzen siis.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Maineikkaan panimon greippi & kaktus-gose: Sierra Nevada - Otra Vez

"Otra Vez means 'another time,' and for Sierra Nevada that time is early California when beers were made from local ingredients. The brewery trialed various native produce searching for great flavors. Prickly pear cactus flourishes in the state’s arid deserts, and grapefruit fills the Central Valley’s flats. Together their fruity-tangy blend makes Otra Vez, whose tartness is true to the gose style, pop with character."

Paluu juurille siis tai ainakin jotain sinne päin. En taida olla ainut olutbloggari, joka on hieman jo kyllästynyt näihin ties-millä-yhdistelmillä maustettuihin hassuttelu-goseihin (ja berliner weisseihin). Jostain syystä Sierra Nevadan tulkinta tyylistä kuulosti kuitenkin kokeilemisen arvoiselta. Alkoholia Otra Vezista löytyy goselle sopivat 4,5%.

Tuoksu tuo mieleen Otto-kaktuslonkeron, jota armeijan lomabussissa kai tuli joskus muinoin lipitettyä. Myös happaman sitruunaisia, goselle tyypillisempiä aromeita löytyy. Maku on ensin hieman kaktuksinen kääntyen sitten happaman kuivaksi. 

Luultavasti kiinnostavin gose aikoihin, vaikka enpä niitä kovinkaan montaa ole viime aikoina juonut.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Lauantai-illan kytkentä: 8 Wired - iStout & Lagavulinin 16-vuotias

Imperial stoutia Uudesta-Seelannista. 8 Wired on kahden aiemman maistelukokemuksen perusteella osoittautunut oikein kelpo panimoksi, vaan kuinka mahtaa iStoutiksi nimetyn imperial stoutin kanssa käydä...

Väristä ja vaahdosta tuskin sen enempää kannattaa kirjoitella, kuvastahan sen jo näkee. Tuoksussa paahteisuutta, joka vie ajatuksen kahviin.

Kovasti mieli tekisi jo olutta maistaa, mutta katsotaanpa vielä panimon ohjeistus nautiskelutapahtumaan: "Beware, this is a BIG beer. Brimming with luscious roasted coffee and chocolate malt flavours which are balanced by a brisk bitterness and bold freshness from the hops. If you’re feeling politically incorrect try it with your favourite cigar, or a dram of your best single malt whisky. Or, if your tooth is sweeter, why not jump in at the deep end with the most decadent dessert of all; half a bottle in a glass with a generous scoop of vanilla ice cream on top (beer geeks like us know it as the Imperial Stout Float). Or simply enjoy it on its own as a decadent dessert or night cap - the perfect winter warmer"

Sikaria en tänään jaksa alkaa polttelemaan (vaikka poliittinen inkorrektius muutoin kiinnostaakin), joten viskillä on pärjättävä. Kaapin perukoilta löytyy vielä jonkin verran single malt suosikkiani: Lagavulinin 16-vuotiasta. Viski näyttää olevan pullotettu jo 1994, eli ikää on jo pitkälti yli 20 vuotta, mutta valitettavasti pullossa viskille ei enää mitään hyvää tapahdu, joten jämät lieneekin syytä juopaita pois. 

iStout: Täyteläistä suklaista mallasta, joka taittuu loppua kohti kuivaksi paahteisuudeksi. 

Lagavulin: Alun terävän alkoholinen savuisuus taittuu moniulotteiseksi, pehmäksi ja hieman makeaksi pitkään kestäväksi miellyttäväksi mauksi.

iStout: Viskin jälkeen maussa nousee esiin jonkin verran enemmän vaniljaa, jota seuraa tummapaahtoinen kahvi. Loppumaun elegantin tasapainoinen katkerohumalointikin tulee aiempaa selvimmin esiin. 

Lagavulin: Savuisuus ei stoutin jälkeen enää tule niin selvästi esiin. Huomio kiinnittyy enemmänkin loppumakuun, joka on edelleen upea, vaikka kaapissa hautomani pullo onkin ehkä jo parhaat päivänsä nähnyt. Taustalla - kitalakeen piiloutuneena - kummittelee stoutin kahvisuus. 

iStout: Oluen lämmetessä esiin tulee myös jonkin verran lakritsisia sävyjä. Makumaailma on edelleen moniolutteinen ja jälkimaku erinomainen.

Molemmat juomat ovat tahollaan loistavia, mutta en sanoisi että niiden yhdessä nauttiminen lisäsi kummankaan nautinnollisuutta. Kokemuksieni perusteella savuisuus on itse asiassa yllättävänkin haastava yhdistelmä imperial stoutille, kun taas esim. bourbonin vanilijaisuus sointuu yhteen selvästi helpommin. Tulipahan kuitenkin kokeiltua.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Synkistelyä: Pyynikin panimo - Thorium Black

Pyhäinpäivän ja Halloweenin kunniaksi synkkää kamaa Pyynikiltä. Diablollehan tämä olut on laadittu 20 v taipaleen kunniaksi, mutta minulla synkistelyn taustamusiikkina soi nyt kuitenkin David Bowien viimeinen mestariteos Blackstar.

"Thorium Blackin (6,5%) maussa vallitsee lämmin tummien maltaiden paahde, vieno kaakaoisuus ja aavistuksen suolainen lakritsaisuus. Humalointi on vivahteikas sekoitus jaloa keskieurooppalaista katkeroa ja amerikkalaista sitrusta", kertoo panimo oluesta. "Black as thorium. Taste of dark malts, little bit of cocoa and hint of licorice" in English. 

Mutta mikä ihmeen Thorium? Wikipedia!? "Thorium is a chemical element with symbol Th and atomic number 90. Thorium metal is silvery and tarnishes black when it is exposed to air, forming the dioxide; it is moderately hard, malleable, and has a high melting point." Kiitos. Lievästi radioaktiivinenkin se on ja kaikki tunnetut isotoopit ovat epävakaita, mutta onneksi vakaimman isotoopin puoliintumisaika on sentään noin 14 miljardia vuotta, joten vielä hetken sitä saattaa jossain ydinreaktion ulkopuolellakin päästä näkemään. Tai itse asiassahan sitä on noin puolet alkuräjähdyksessä muostuneesta määrästä jäljellä. Miettikääpä sitä. Melkoista. Mutta se siitä tällä erää.

Pyynikin panimo taitaa nämä tummat oluet vallan mainiosti, enkä tästäkään oikein mitään moitittavaa keksi. Tuoksu tumman lakritsinen. Maussa suklaaseen kallellaan olevaa paahteista mallasta, lakritsia, ehkä aavistus vanilijaakin sekä täydellisen sopiva miedohko humalointi. Ei liikaa makeutta tai katkeroa. Juuri tällaisesta minä pidän. Upea olut.

Dobbelbock: Weihenstephaner - Korbinian

Mikä on maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva panimo? Weihenstephaner ainakin väittää olevansa. Panimon historia alkaa vuodesta 720, kun frankkilainen piispa Pyhä Cobinian (tai Korbinian) perusti Saint Stephenille omistetun kirkon Baijeriin. Kirkon kylkeen perustettiin luostari ja jo vuodelta 768 löytyy maininta humalaviljelmästä. Virallisesti panimo perustettiin 1040 ja sitä pidetään siis Weihenstephanerin perustamisvuotena. Kohtuullisen pitkät perinteet siis.

Dobbelbock taas on saksalainen oluttyyli, josta kuitenkin ainakin allekirjoittaneelle tulevat ensimmäisenä mieleen hirveät laivalta ostetut ja lämpiminä nautitut Olvin tuplapukki-viinalagerit. Näillä hirvityksillä ei onneksi ole juurikaan tekemistä aidon dobbelbockin kanssa.

Oikeaoppinen dobbelbock on yleensä tummaa ja maltaista, mutta myös vaaleampia ja humaloidumpia versioita on olemassa. Alkoholia löytyy tyypillisesti 7-10%. Munkit ovat tämänkin oluttyylin kehittäneet ja alkuperäisversioissa alkoholia oli vähemmän ja makeutta enemmän. Olutta pidettiinkin ikään kuin nestemäisenä leipänä.

Weihenstephanerin dobbelbock Korbinian jättää pinnalleen kauniin vaaleanruskean vaahdon. Tuoksu on hyvin maltainen, mutta jonkin verran siitä on löydettävissä myös luumuisuutta. Maku on yllättävänkin tasapainoinen ja ainakin maltaista makeutta -joka ei missään nimessä kuitenkaan ole mitenkään yliampuvaa - sekä suklaata löytyy. Olut on vahvuisekseen helposti juotava.

Nyt nauttimani Korbinianin lisäksi olen maistanut panimolta ainakin myös vehnäolutta, Tradition Dunkelia ja Pilsiä. Tradition oli ehkä aivan lievä pettymys, sillä maltainen makeus ja karamellisuus olisi ehkä kaivannut vastapainoksi hieman enemmän humalointia, mutta Pilsin raikkaasta humaloinnista muistaakseni pidin hyvinkin paljon.

On jokseenkin uskomatonta, että Saksasta löytyy panimo, joka on valmistanut oluita jo lähes 1000 vuotta. Pitkät perinteet huomaa kyllä oluiden laadusta. Toisaalta panimo ei ole lähtenyt kikkailemaan joka suuntaan erilaisilla hassutteluoluilla. Välillä on ilahduttavaa päästä maistamaan kymmenien - vähintäänkin epätasalaatuisten - pienpanimo-oluiden jälkeen tällaista pitkien perinteiden hiomaa olutklassikkoa.

torstai 2. marraskuuta 2017

NEIPAA NEIPAA! Cool Headin Over The Galaxies

NEIPA eli New England Imperial Pale Ale on totisesti löytänyt tiensä sydämeeni. En minä muitakaan tyylejä toki karta - esimerkiksi hieman tummemmat saksalaistet pohjahiivaoluet maistuvat myös näin syksyllä - mutta jos baarin hanavalikoimasta sattuu NEIPA:a löytymään, niin harvoin sitä sivutan.

Päivänä eräänä ehdin poiketa pitkästä aikaa Konttorissa. Hanassa oli yhden kiinnostavimmasta pääästä olevan kotimaisen pienpanimon Cool Headin Over The Galaxies NEIPA.

En nautiskellut tätä 7% vahvuista olutta kuin yhden kolmendesin tuopin, mutta onnistuin silti hukkaamaan muistiinpanoni. Jotain jäi kuitenkin myös mieleen.

Ensinnäkin kyse oli selvästi sameammasta tavarasta, kuin mihin parilla edellisellä kerralla olen tämän tyylin kanssa törmännyt. Katkerot olivat myös tyylilajiin nähden varsin tanakat. Ananasta muistan aromipuolelta erityisesti erottaneeni. Mäntysuopakin siitä tuli mieleen.

Kokonaisvaikutelma oli selvästi plussan puolella. Katkerohumalointi oli NEIPA-tyyliin jopa aavistuksen runsas, mutta omasta mielestäni kuitenkin vielä miellyttävä. Ehkä hieman vähemmälläkin olisi pärjätty, mutta en nyt virheeksikään laskisi. Mielelläni toistamiseenkin tätä joisin, jos vaan jossain sattuisi vastaan tulemaan. Korkea aika näitä New England Imperial Pale Aleja olisi kyllä Alkoonkin saada. Hereillä nyt siellä päässä!