Yllättävä, ennalta-arvaamaton, oranssi - jenkkiteemainen olutmaistelu

Maistelusessioon valikoitui kolme keskenään hyvin erilaista jenkkiä.

Grillikausi kuuluu nykyään kuulemma avata pääsiäisenä. Tänä vuonna lumisade ja pohjoistuuli muistuttivat kylläkin erehdyttävästi perinteistä vappusäätä, mutta takapihalla tuulen suojassa lämpömittarin kivutessa tukevasti asteen plussan puolelle, oli hyvä käyttää osa pitkäperjantaista grillin huoltoon ja puhdistukseen. Maisteluteemaan sopien päädyin ostamaan grillattavaksi Amerikan pekonia, jonka kääräisin mustapippurisulatejuustolla täytettyjen herkkusienten ympärille.

Ruokajuomaksi en varsinaisia maisteluoluita vielä viitsinyt uhrata, joten kuvaussession jälkeisellä kauppareissulla lähti mukaan vielä niin ikään teemaan sopiva Olvin American Cream Ale. Olvi itse mainostaa kyseessä olevan nousevan craft-oluttyypiin. Humalina on käytetty Monroeta, Fantasiaa ja Kazbekia, joista lähinnä viimeinen sanoo minulle jotain: kyseistä humalaa löytyy muistini mukaan tsekkiläisistä oluista. American Cream Ale on etiketin mukaan pinta- ja pohjahiivaolut, eli vain välihiivat on jätetty pois, vai mites se nyt menikään. Maussa on jonkin verran humalaa, mutta melko maltillisesti. Mitenkään erityisen kermainen tai pehmeä suutuntuma tässä ei ole, mikä on nimestä johtuen pieni pettymys. Kyseinen oluttyyppi ei tosin ole minulle ennestään lainkaan tuttu, joten en tiedä pitäisikö sitä edes olla. Pekoniherkkusienten kanssa paritukseen tämä ei oikein sopinut, olisi pitänyt mieluummin ehkä korkata toisena vaihtoehtona ollut Stadin Panimon American Pale Ale.

Mistä: Lähikaupasta, hinta taisi olla siinä kolmen euron paikkeilla.

Lyhyesti: Miedosti humaloitu, hieman ehkä maltaista makeutta. Ei mitenkään erityisen pehmeä, mutta melko miellyttävä kuitenkin.

Hinta-laatu-suhde: Kohtuullinen. Tuskin tulen tätä toista kertaa ostamaan, mutta voisi ehkä tulla kyseeseen jos haluaisin jotain hieman perus-lageria maistuvampaa, mutta silti kevyttä juotavaa esim. saunassa nautittavaksi. Tässäkin kategoriassa mieleen vaan tulee muutama parempikin ehdokas. Olvi on kuitenkin selvästi oikeilla raiteilla näiden craft-oluidensa kanssa ja esimerksi Black IPA ja APA ovat minusta ihan kelpo suorituksia.

Kun ruokailut oli hoidettu pois alta, oli varsinaisten maisteluoluiden aika. Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä voinut aloittaa mieluummin Spenceristä, mutta Brooklyn Breweryn Sorachi Ace Saison nyt kuitenkin tuli ensimmäisenä korkattua. Panimo lienee kaikille vähintään nimenä tuttu ja kyseessä lienee yksi craft-skenen suurimmista tai ainakin laajimmin tunnetuista panimoista. Varsinaisesta käsityöstä ei enää voine puhua, mutta harvassa suomalaisessakaan pienpanimossa kaikkea käsin tehdään. Henkilökohtaisesti en jaksa autenttisuusasioilla kovin paljoa stressata ja vertailun vuoksi voisi tässä todeta, että vuonna 2013 Brooklynin tuotantovolyymi oli 255 miljoonaa litraa, kun esimerkiksi ainoan pääosin kotimaisessa omistuksessa olevan suomalaisen suuren panimon Olvin volyymi tytäryhtiöineen oli oluen osalta 395,2 miljoona litraa samana vuonna. Founderin volyymi oli seuraavana vuonna 23 miljoonaa litraa (mikäli osasin laskea jenkki-barrellit oikein) ja Suomen suurimman pienpanimon Laitilan noin 30 miljoonaa litraa.

Sorachi Ace taas on Japanissa 80-luvulla kehitetty humalalajike, jossa yhdistyvät internetin mukaan Brewer's Gold, Saaz ja Beikei No. 2 male. Lopputuloksena on sitruksinen ja hieman yllättäen myös tillinen aromi. Kokemuksieni mukaan tillisyys saattaa kuitenkin joskus löydä yli, joten tämän humalan kanssa ei sovi pelleillä.

Saison on puolestaa Belgian ranskankielisiltä alueilta kotoisin oleva sadonkorjuun lomassa työintoa nostattamaan kehitetty hiilihappoinen, hedelmäinen, hieman hapan sekä usein myös jonkin verran pippuriselta maistuva olut. Erilaisten mausteiden lisääminen saisoniin ei myöskään ole lainkaan tavatonta. Mielenkiintoista onkin testata miten tämä saisonin ja Sorachi Acen yhdistelmä mahtaa toimia. Väritykseltään olut on samean keltainen. Tuoksussa kukkaisuutta ja sitruunaa. Maku sitruksisen hedelmäinen ja myös tilliä erottuu, muttei liikaa. Myös saisonin pippurisuus ja happamuus maistuvat. Varsin hyvä ja mielenkiintoinen olut. Näitä aromihumaloituja oluita ei muuten kannata liian pitkään yrittää säilytellä, sillä ainakin omien kokemuksieni mukaan paras terä haihtuu jo alle vuodenkin varastoinnissa. Sen vuoksi olen tavannut näitä myös jääkaapissa säilyttää, mutta en tiedä onko sillä asiaan oikeasti mitään vaikutusta.

Mistä: Alkosta hintaan 3,99 €


Lyhyesti: Miellyttävän tasapainoinen sekoitus humaloinnin hedeltämäistä sitruksisuutta ja saisonin hieman pippurista happamuuta hentoisella tillisellä twistillä.

Hinta-laatu-suhde: Hyvä. Tuskin tätä kovin usein tulee ostettua, mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Seuraavaksi sitten Trappistia Jenkeistä. Niin siis mitä, Trappistia? Kyllä. Vaikka kyseinen tyyli mielletäänkin lähes pelkästään belgialaiseksi niin viime aikoina Trappisti-luostareita ja sen myötä panimoita on ilmaantunut Belgian ja Hollannin lisäksi myös Itävaltaan, Italiaan ja Yhdysvaltoihin. Voidaakseen käyttää tätä nimikettä olut täytyy olla valmistettu luostarin seinien sisällä joko munkkien itsensä toimesta tai heidän valvomanaan. Lisäksi panimon tulee tukea luostarielämän hyveitä ja oluen tuotot on käytettävä luostaritoiminnan rahoittamiseen ja mahdollinen ylijäämä on lahjoitettava sopivaksi katsottuun hyväntekeväisyyskohteeseen.

Sanahirviö Massachusettsissa sijaitseva vuonna 1950 perustettu St. Joseph's Abbey on varsin uusi tulokas, jos sitä vertaa vaikkapa 1595 avattuun Rochefortiin. Lisäksi sen yhteydessä toimiva Spencer Brewery on vuodesta 2013 saakka ollut ensimmäinen Euroopan ulkopuolella sijaitseva Trappisti-panimo. Panimomestari on käsittääkseni rekrytoitu vanhalta mantereelta ja luostari valmistaa tällä hetkellä vain yhtä olutta: blonde alea. Oluen St. Josephissa valmistetaan myös karkkia ja hilloa.

Trappisti-oluet ovat pintahiivaoluita. Oluita voidaan luokitella joko niiden värin (vaalea, ruskea, jne) tai niiden vahvuuden (esim. Dubbel, Tripel, Quadrupel) perusteella. Joskus myös sekä-että. Spencerin olut edustaa siis vaalea ja miedohkoa päätä 6,5 alkoholiprosenttineen. Väri on kellertävän sameahko ja tuoksussa erottuu ainakin häivähdys tyylille ominaista korianteria. Maku on myös varsin pitkälti samanlainen kuin belgialaisissa blonde aleissa: hieman mausteisuutta ja belgihiivaa. Varsin miellyttävä, muttei erityisen poikkeuksellinen.

Mistä: Alkosta hieman yli 7 euron hintaan.

Lyhyesti: Varsin onnistunut belgialainen vaalea olut, muttei mikään erityisen mieleenpainuva. Vastaavia tehdään muuallakin kuin luostareissa ja osa niistä on minun suuhuni paremminkin sopinut.

Hinta-laatu-suhde: Kehnohko. Halvemmalla löytyy vähintään yhtä hyviä. Jälleen kerran erikoisuus viehätti minua tässä. Maussa sitä ei juuri ollut, mutta panimon tarina on kuitenkin mielenkiintoinen. Toisaalta ei oluessa mitään vikaakaan ollut. Saapa nähdä saammeko muutaman vuoden kuluttua kokea jotain kiinnostavaa myös makupuolella.

Lopuksi jälkiruuaksi aamupala. Foundersin KBS eli Kentucky Breakfast Stout on vahva tumma olut, jonka valmistuksessa on käytetty kahvia sekä vanilijaa ja lopuksi koko komeus on teljetty tammisiin bourbon-tynnereihin tekosiaan miettimään. Mutta mikäs ero stoutilla nyt olikaan verrattuna porteriin, jota (tai tarkemmin ottaen Baltic Porteria) viime kerralla maistelussa edusti varsin pätevä Põhjalan konjakkitynnyreissä kypsytetty Öö Xo. Tähän maistelijoita askarruttaneeseen seikkaan emme keskineet suoralta kädeltä mitään vastausta. Pikaisen googlettelun jälkeen ilmeiseltä näytti, että eroja on. Historiallisesti stout on ollut vahvempi versio porterista, mutta nykyään mitään selkeää erottavaa tekijää ei ilmeisesti voida määrittää.

Foundersin KBS edustaa joka tapauksessa Imperial Stoutia, joka oli alunperin Englannissa valmistettua ja Venäjälle tsaarin hoviin kuskattavaksi tarkoitettua ilolientä. Korkea alkoholipitoisuus suojasi tuotetta matkan vaaroilta ja lämmitty hovia talvipakkasilla. Tämän Foundersin valmistaman herkun makuun olen päässyt jo aiemminkin, mutta päätin kuitenkin ottaa sen maisteluun jo siitäkin syystä, että pääsen vertailemaan vielä varsin tuoreessa makumuistissani ollutta Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stoutia ja Foundersin KBS:ää keskenään. Ensinmainitussa viskitynnyri tulee esille vahvemmin, kun taas Foundersissa kahvinen paahteisuus on hallitsevammassa roolissa. Viskin ystävänä saattaisin olla taipuvainen pitämään Pyynikin tuotetta jopa miellyttävämpänä, mutta sinällään vertailu on turhaa, koska molemmat ovat loistavia.

Mistä: KBS: Alkosta noin 9 euron hintaan. Pyynikin Barrel Aged Imperial Stout: Alkosta 8,7 euron hintaan (tätä kirjoittaessa olutta näyttää Alkossa vielä muutama pullo olevan eli jos tätä haluaa testata niin kannattanee toimia nopeasti ja päättäväisesti. Toivottavasti olut löytää jatkossa tiensä myös vakivalikoimaan).

Lyhyesti: KBS: Lähes täysin musta olut, jonka tuoksussa paahteisuutta ja viskiä. Maussakin viski tulee hallitusti esiin ja lisäksi kahvia ja mallasta. Maku on kuitenkin paljon monipuolisempi kuin tässä pystyn sanallisesti kuvailemaan. Pyynikin BA: Mustaa lähes öljymäistä tavaraa tämäkin. Viskitynnyrit ovat enemmän esillä sekä tuoksussa, että maussa ja makeutta sekä alkoholia löytyy mausta hieman ehkä KBS:a enemmän (Pyynikin imperial stoutin vahvuus on 14%, Foundersin 11,9%).

Hinta-laatu-suhde: KBS ja Pyynikin BA: Kohdallaan, korkeahkosta hinnasta huolimatta. Näistä minä tykkään.

Miten otsikon oranssi tähän sitten liittyy? No päätimme ottaa maisteluun vielä yhden bonuksen.  Jääkaapin sisällöstä uhriksi valikoitui Hiisi-panimon Leimaus. Olut oli päätynyt kaappiin Alkon nettikaupan toimivuutta testatessani. Kyseessä on mangolla ja Habanerolla maustettu IPA. Chili iskee päälle aika voimakkaasti, muttei kuitenkaan mielestäni täysin ylimitoitetusti. Mangoakin löytyy. Ei kuitenkaan paras maistamani chili-IPA.

Mistä: Alkosta hieman reilun 5 euron hintaan.

Lyhyesti: IPAlle ominaisen hedelmäisyyden lisäksi häivähdys mangoa ja melko reilusti chiliä.

Hinta-laatu-suhde: Kohtuullinen. Tuskinpa tätäkään tähän hintaan tulee toiste ostettua, mutta chilin ystäviä suosittelen olutta kuitenkin kokeilemaan etenkin, kun eipä näitä chilioluita ruuhkaksi asti ole Alkossa näkynyt.