Pohjolan perinnekaljat

Lupasin palata mietoihin oluisiin. Aloitetaanpa alusta. Maanviljelyn keksiminen sitoi ihmisyhteisöt paikoilleen, tarjosi varmempaa toimeentuloa ja mahdollisti kaupunkien syntymisen. Ongelmaksi muodostui janon sammuttaminen: juomavesi nimittäin sisälsi usein kaiken maailman bakteereita, loisia sekä muita iljetyksiä. Eri kansat tuntuvat ratkaisseen ongelman eri tavoin. Osa keitti teetä ja osa pani siitä ja viljasta olutta. Jotkut keksivät jopa rakentaa vesijohtoja.

Pohjoisemmassa Euroopassa juotiin pääosin mietoja oluita (englanniksi small beer tai small ale), jotka olivat myös halvempia kuin vahvemmat, joita nautittiiin yleensä vain erityistapauksissa. Aikansa niksipirkat keksivät myös, että small aleja pystyttiin valmistamaan vahvempien oluiden valmistuksessa käytetystä mäskistä. Miedoimpia oluita pidettiin myös lapsille sopivana. Fyysistä työtä tekevillekin ne olivat fiksumpi vaihtoehto: olutta saattoi päivän aikana kulua jopa 10 tuopillista eli lähes kuusi litraa. Mieto olut olikin tuon ajan urheilujuoma, sillä nesteen lisäksi se sisälsi monia hyödyllisiä ravintoaineita.

Ratebeer määrittelee miedon oluen (low alcohol) sisältävän ainakin jonkin verran alkoholia, maksimin ollessa noin kolme prosenttia. Osa näistä perinteisistä tyyleistä on tullut uudelleen trendikkäiksi pienpanimotrendin myötä, mutta suurin osa ei. Suomalaiselle tutuin lienee (koti)kalja, joka valmistetaan ruis- ja/tai ohramaltaista. Sen läheistä sukulaista venäläistä kvassia löytyy A. Le Coqin valmistamana ajoittain Tampereenkin marketeista. Juoma on hieman kotikaljaa makeampaa. Makeutta löytyy myös eestiläisestä kalista, jota en muistaakseni kuitenkaan ole maistanut.

Pullollinen jo varsin harvinaiseksi käynyttä alkuperäistä tanskalaista olutperinnettä.

Astetta eksoottisemmalta vaikuttaa tanskalainen skibsøl, jota en valitettavasti ole päässyt maistamaan, vaikka sitä valmistavalla Refsvindingen panimolla kävinkin pari vuotta sitten Tanskan roadtripillä. Juuri muualta sitä ei vissiin sitten saakkaan. Perinteisesti olutta tarjoiltiin merimiehille, johon nimikin kai viittaa. Makua panimo kuvaa sekoitukseksi tervaa, hapanta savua ja merilevää (mikäli alkeellisella tanskallani sivuja nyt oikein tavasin). Kuulostaa mielenkiintoiselta. Tästäkö seuraava oluthipstereiden suosikkityyli?

Toista - hyvinkin perinteista mietoa olutta - hvidtøliä tajusin sentään reissullani kokeilla. 1800-luvulle saakka Tanskasta ei ilmeisesti juuri muunlaista olutta saanutkaan. Nykyisin tilanne on täysin toinen: suomalaiseen kotikaljaan verrattuna olutta oli varsin hankala löytää. Muistaakseni näin sitä myynissä vain yhdessä kaupassa sekä Refsvindingen panimolla. Olut on tummaa, mutta nimi viittaa vaaleaan. Se liittyy jotenkin maltaisiin, joita ei kuivattu avotulella. Maku oli melko makea, mutta riisipuuron kaverina varsin toimivaa. Olin onnistunut päättelemään oluen toimivan jouluruuan kaverina, jo ennen kuin luin, että myös tanskalaiset ilmeisesti juovat kyseistä olutta tyypillisesti joulun aikoihin. Silloin saatavilla on myös makeampaa versiota Nisseøliä. Nimi tulee etikettiä koristavista tontuista. Samantyyppistä jouluolutta harrastaavat käsittääkseni myös norjalaiset.

Ruotsalaisten mieto olut, svagdricka, on ilmeisesti myös varsin harvinaislaatuinen tapaus ruokakauppojen hyllyillä. Sitäkään en ole muistaakseni maistanut, mutta varsin imelästä tavarasta lienee kyse, sillä makeutukseen on käytetty sakariinia. Olueen sekoitettiin välillä myös maitoa tai siitä saatettiin keitettää soppaa heittämällä sekaan leipäpaloja tai puuroa.

Entäpä Islanti? Siellä olutta on saanut valmistaa vasta vuodesta 1989 alkaen. Mitään perinteistä miedompaakaan laatua ei hakukone onnistunut internetin syövereistä tietooni löytämään.

Kvassia ja blinejä Pietarissa.

Havaintojeni perusteella vaikuttaa siltä, että Pohjolassa perinteiset miedot kaljat voivat sitä paremmin, mitä idemmäksi mennään. Skandinavian alueella ne ovat jo jonkinlaisia harvinaisuuksia, Suomessa ja Virossa niitä löytää hyvin marketeistakin ja Pietarissa kvassia sai ainakin myös paikallisesta blini-pikaruokaketjusta Teremokista.

Näitä juomia maistellessa on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kyseessä on ensisijaisesti janon sammuttajaksi, eikä hienostuneilla vivahteilla briljeeraamiseksi valmistettu juoma. Taidanpa kuitenkin varata seuraavaan raskaampaa fyysistä suoritusta vaativaan remonttiin tai vastaavaan evääksi pari pullollista perinteistä suomalaista kaljaa.