perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kaljat maistossa: Kali ja Kvassi

Kirjoittelin Pohjolan perinnekaljoista jokin aika sitten. Mainitsin, että eestiläinen kali oli minulla vielä testaamatta. Eipä ole enää. Mahdollisuuden kalin maistamiseen (onko se sitten kalioittelua?) tarjosi Hämeenkadulla sijaitseva Viron Herkkukauppa. Koska hyllyssä sattui olemaan myös useampaa laatua kvassia, päätin poimia mukaan myös pullollisen sitä.
Aloitetaan kuitenkin kalista. Kyseessä on Saku Õlletehasin valmistama 0,5% alkoholia sisältävä kotikalja. 

Lasiin kaadettaessa juomasta jää pieni vaahto. Tuoksussa mallasta ja makeutta. Maku jatkaa samoilla linjoilla ollen hyvinkin makea. Pientä limppuisuutta ehkä loppumaussa. Humalan makua tästä ei löydy. Valmistukseen on ilmeisesti käytetty sekä ruis-, että ohramaltaita. Periaatteessa ihan ok, mutta minun makuuni liian makea.

Sitten kvassin kimppuun. Ymmärtääkseni perinteisesti kvassi on valmistettu käyttämällä sitä ruisleivästä. Kyseinen valmistusmenetelmä on ollut käytössä jo Mesopotamiassa, mutta on hieman epäselvää periytyykö meneltelmä noista ajoista, vai onko se keksitty Venäjällä uudelleen myöhemmin. Varsinainen muinaisolut kuitenkin siinä mielessä.

Juoman nimi ei ainakaan minun kielitaidollani käänny kovinkaan hyvin roomalaisille aakkosille. Asiasta kiinnostuneet voinevat kuitenkin kuvasta halutessaan selvittää juoman nimen. Tämän kvassin tuoksu oli selvästi maltainen ja makea. Maku on niin ikään makea, mutta tällä kertaa mukana on myös siirappisuutta sekä myös ruisleipää muistuttavia piirteitä. Alkoholia juomassa oli muistaakseni 1,2%.

Näistä kahdesta pidin ehkä hieman enemmän kvassista, joka tosin oli parhaimmillaan heti pullon avaamisen jälkeen. Pari päivää jääkaapissa avattuna ei tehnyt juomalle hyvää. Parhaimmillaan kvassi tuntui olevan ruokajuomana, mihin se ilmeisesti on tarkoitettukin. Erityisesti pidin siitä ruokaisien blinien (smetana-mäti-sipulihienosteluun se tuskin kuitenkaan sopii) kanssa viime kesän Pietarin reissulla. Suosittelen testaamaan, jos matala-alkoholiset perinneoluet kiinnostavat. Erityisplussaa linkistä muinaaseen oluenvalmistusperinteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti