torstai 20. heinäkuuta 2017

Maistossa Jacobstadsin Fäboda

Kuutisen kilometria Pietarsaaren keskustasta länteen sijaitsevat Fäbodan hiekkarannat: Iso- ja Pikkuhiekka sekä Kahvilan (vaiko Kahvituvan) ranta. Kyseessä ei ehkä ole aivan sellainen trooppinen paratiisi, kuin Jacobstads-panimon valmistaman Fäboda-oluen etiketissä kuvaillaan, mutta monta kuumaa kesäpäivää siellä on nuorempana kuitenkin tullut vietettyä.

90-luvun lopulla, sekä vielä 2000-luvun vaihteessa nuoriso kokoontui Febiksen juhannusta viettämään. Alkuun kaveriporukkamme matka taittui pyörillä. Myöhemmin sitten kaverin täydessä lastissa ollut Lada Samara ajettiin parkkiin rannan läheisyyteen. Bacardi Breezer oli juuri saapunut Suomeen ja yhdet sellaiset piti tietysti teltan pystytyksen jälkeen käydä kahvilassa nauttimassa. Loppuilta meni sitten omia juomia nuotion ääressä juodessa. Muistan myös elävästi seuraavan aamun raukeassa väsymyksessä tekemäni perhosbongauksen, kun ritariperhonen liiteli leirimme halki. Ei mikään aivan pieni hyönteinen. Vuosi vuodelta väki kuitenkin väheni ja bileet siirtyivät muualle. Fäbodassa tuli kuitenkin edelleen käytyä uimassa ja joskus myös beachvolleyta pelaamassa. Vesi on yleensä ollut todella kylmää. Useampaan vuoteen en ole kuitenkaan paikassa käynyt. 

Jacobstads-panimosta kirjoittelin jo aiemmin, joten en nyt sen suuremmin ala tällä kertaa panimoa esitellä. O'Learyssa ei tullut tälläkään reissulla poikettua. mutta K-Market Jeppikseen oli saapunut panimon toinenkin olut, jonka nimi lienee lukijalle tässä vaiheessa jo selvä. Kyseessä on varsin mieto, vain 3,1% alkoholia sisältävä, sessio IPA:ksi tituleerattu olut.

Pulloni parasta ennen -merkintä oli 12.7.2018 eli maisteluhetkellä oluella oli uskoakseni ikää vain viisi päivää (mikäli säilyvyyttä luvataan vuosi). Ulkonäöltään juoma oli vaalean keltainen ja hieman samea (kuvassa olut näyttää enemmän oranssilta, mutta muistaakseni väri oli todellisuudessa vaaleamman keltainen). Tuoksu raikkaan sitruksinen. Aavistus mangoakin mukana. Maku ensin sitruksisen raikas ja sitten pääosan ottavat varsin runsaat katkerot. Lähinnä humaloinnilla tässä pelataan, mallas jää aika lailla taustalle. Vähän siinä ja siinä meneekö humalointi överiksi, mutta mielestäni paketti pysyy kuitenkin kasassa.

Mistä: K-Market Jeppis. Hintaa oli muistaakseni 3,99 €.

Lyhyesti: Ihan hyvä, voimakkaasti humaloitu, matala-alkoholinen janojuoma, etenkin jos humalointi on tärkein valintakriteeri.

Hinta-laatu-suhde: Välttävä. Saman hintainen, kuin mielestäni parempi Victorius Secret. Parin euron hintaisena janojuomana tulisin toisaalta varmankin ostamaan uudestaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti