tiistai 31. lokakuuta 2017

Kaksi lähes täydellistä olutta: Bone Machine - Garden of Death ja Ruosniemi - Piirimyyjä real ale edition

Reilun tunti aikaa kulutettavaksi Helsingissä ennen junan lähtöä Tampereelle. 17 minuutin kävely rautatieasemalle. Sopivalla reitinvalinnalla mahdollisuus kahteen pubiin ja kahteen kiinnostavaan olueen.

Päätän suunnata ensin Angleterreen, jossa en ole muistaakseni koskaan käynytkään. Ehkä syynä ovat paikan epäinformatiiviset nettisivut (tarkastan usein paikkojen olutarjontaa etukäteen netistä, etenkin jos minulla on aikaa vain yhteen olueen) tai sitten - ainakin omassa stadilaisessa ystäväpiirissäni - varsin epätrendikäs S-ryhmä-kytkös. Niin tai näin, mutta nuoremman polven parrakkaat olutharrastajat puuttuivat tällä kertaa pubista kokonaan. Sen sijaan paikka sisälsi asiantuntevasti tarjoiltua olutta, sekä pari vanhempaa herrasmiestä rauhassa oluistaan nauttimassa.

Olin ensin ajatellut tilata real alea, mutta bongattuani listalta tiukoista olutarvioistaan tunnetun Arden kehuman Bone Machine Brewing Co:n Garden of Deathin en mitenkään saattanut jättää sitä testaamatta. Ei mitenkään hirvittävän samea, mutta erittäin maistuva, hieno ja tasapainoinen NEIPA. 


Hyvän aikanaan loputtua suuntaisin kohti Black Dooria. Olin internetista etukäteen vakoillut siellä olevan tarjolla suomalaista real alea: Ruosiniemen panimon Piirimyyjä Real Ale Editionia. En osaa arvioida, kuinka oikeaoppista on laittaa caskiin 5,7% vahvuista american pale ale -tyypistä suomalaista olutta, mutta viis siitä. Maku nimittäin oli todellakin kohdallaan.

Tyyliin sopien olut oli lähes hiilihapotonta, sameaa ja kellarilämpöistä (n. 12-14 C). Tuoksu sitruksinen. Maku alkuun intensiivisen hedelmäinen, josta olin ainakin passionhedelmää erottavinani. Jossain vaiheessa alun hedelmäisyys muuttui erittäin vivahteikaaksi makumaailmaksi, jota seurasivat keskivahvat katkerot. Jälleen kerran on todettava, ettei sanallinen kuvaukseni lainkaan vangitse oluen upeaa makua. Kyseessä kuitenkin on ehkä yksi parhaita koskaan maistamiani oluita.

Hienoa, että suomalaisetkin pienpanimot valmistavat nykyään real aleaja. Tietyisti toivoisin, että niitä olisi saatavilla enemmän myös Tampereella. Oluen varsin rajallinen säilyvyys - cask eli tynnyri on avaamisen jälkeen tyhjennettävä muutaman päivän sisällä - tietysti asettaa tällaiselle omat rajoitteensa.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Bock's Heller Bock - vahvaa saksalaislageria Vaasasta

Vaasalainen Bock's Corner Brewery tuntuu keskittyneen osin saksalaistyylisiin oluisiin. Kymmenien kotimaisten kauppavahvuisten IPA-yritelmien rinnalla ihan virkistävältä tuntuva ratkaisu. Toki Bock'siltakin perus pale alet, normi- ja sessio-IPA:t löytyvät, mutta enpä ole toistaiseksi niitä tullut kokeilleeksi. Bock's Pils on mielestäni kuitenkin varsin onnistunut jopa kauppavahvuisena. Dunkelkin menetteli. Weissbier ei sitten ollutkaan ihan niin onnistunutta ja Ryebeeristä en muistaakseni juurikaan pitänyt.

Alkon syysvalikoimaan näytt ilmestyneen myös Bock'sin uusi saksalaistyylinen olut: Heller Bock. Koko tyyli on itselleni hieman vieraampi, joten oli aika kaivaa jälleen kerran BJCP-tyyliopas esiin: "A relatively pale, strong, malty German lager beer with a nicely attenuated finish that enhances drinkability. The hop character is generally more apparent than in other bocks." Ilmeisesti Mai Bock on muuten ainakin lähes samaa tavaraa. Jonkinlaista pientä eroa humaloinnin määrässä saattaa kuitenkin joidenkin lähteiden mukaan olla. Alkoholia Heller Bockissa tulisi olla 6,3-7,4 %. Bock'sin versiosta voltteja löytyy 6,5 eli ihan sallituissa rajoissa mennään.

Olut kaatuu lasiin kauniin meripihkan sävyisenä, jättäen oikeaoppisen valkean vaahdon. Tuoksu pääsee kuitenkin yllättämään. Banaania! Jotenkin olin kuvitellut, ettei sitä tulisi näissä saksalaistyylisissä lagereissa olla, mutta tarkistetaanpa vielä BJCP:stä: "Moderate to strong grainy -sweet malt aroma, often  with a lightly toasted quality and low Maillard products.  Moderately -low to no hop aroma, often with a spicy, herbal, or  floral quality. Clean fermentation profile. Fruity esters should  be low to none. Very light alcohol may be noticeable. May have  a light DMS aroma". Tässä välissä piti tietysti googletta mitä ihmettää tuo DMS on. -Dimetyylisulfia, jonka tuoksu ilmeisesti tuo mieleen maissin. Ei se tuota minusta ollut. Enemmänkin estereitä, joita tuoksussa oli mielestäni enemmän, kuin vain ihan vähän. Eipä tainnut aivan oikeaoppinen olla tämä olut näin tuoksunsa puolesta.

Entäpä maku sitten. BJCP kertoilee Heller Bockien makumaailmasta tällaista: "Moderately to moderately strong grainy -sweet malt  flavor dominates with some toasty notes and/or Maillard  products providing added interest. Little to no caramel flavors. May have a light DMS flavor. Moderate to no hop flavor (spicy,  herbal, floral, peppery). Moderate hop bitterness (more so in  the balance than in other bocks). Clean fermentation profile. Well -attenuated, not cloying, with a moderately -dry finish that may taste of both malt and hops." 

Ehkä jopa heman yllättäen Bock'sin Heller Bockin maku ei mennytkään tuoksun perässä vehnäoluen puolelle, vaan maltainen makeus yhdistyi jonkin verran esiin tulleeseen humalointiin. Kokonaisuus oli miellyttävän raikas. Ja varsinkin tuoksuun nähden oikein hyvä. BJCP:n tyylikuvaukseenkin verrattuna onnistunut. Hyvä, vaikkei ehkä nyt aivan täydellinen suoritus Bock'silta.

lauantai 28. lokakuuta 2017

Amager - The Bastard Princess: greippistä NEIPA:a Tanskanmaalta

Tuplasti kuivahumaloitua NEIPA:a Amagerin panimolta Kastrupista Tanskasta. Valmistusaineet panimon mukaan ovat: "Water. Barley malts: Pilsner, Wheat, Carapils. Hops: Columbus, Simcoe, Citra. Yeast: UK-ale".  Nimi liittyi jonkun Tanskan hallitsijan hallisemattomaan libidoon.

Lasiin olut valuu vaaleankeltaisena ja sameana. Jonkin verran kupliakin. Nämä tanskalaiset ja ruotsalaiset NEIPA:t, mitä minä olen päässyt maistamaan, ovat olleet hieman vaaleampia ja vähemmän sameita sekä suutuntumaltaan kevyempiä, kuin esimerkiksi suomalaisten tai virolaisten tulkinnat tyylistä. Liekö kyseessä sattuma, vai päästäänkö kohta puhumaan skandinaavisesta tyylistä tehdä NEIPA:a. 

Bastard Princessin tuoksussa eksoottinen hedelmä hallitsee. Maku on raikas ja niin ikään hedelmäinen. Erityisesti greippiä tuntuu löytyvän. Häivähdys myös männynkäpyä, mutta mistään paksusta humalamehusta ei oikein voi puhua. Katkerokin käväisee suuta kutittelemassa, mutta häipyy sitten kesken loppuliu'un yllättäen jonnekin. 

Melko hyvä olut, mutta jonkin tästä jää kuitenkin puuttumaan. Ehkä näin voimakas greippisyys ei jotenkin NEIPA:an istu tai en tiedä. Lievä pettymys.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Suomalaista keskiolutta maailmalta: Sesssio #1

Tämänkertainen blogimerkintä on osa Sessiota eli suomalaisten olutbloggareiden yhteisen aiheen juttusarjaa. Oma näkökulmani on blogin nimeenkin sopien matkailuun liittyvä. Kuten muiden blogikirjoitustenkin perusteella voinee todeta, tarkoittaa keskiolut suomalaisille enintään 4,7% vahvuista vaaleaa lageria.

Maailmalla matkatessa tulee harvemmin törmättyä suomalaisiin hanaoluisiin. Ainakaan olutbaareissa. Koffin Porter ilmeisesti nauttii ainankin jonkinasteista kulttisuosiota, mutta eipä siitä ole esimerkiksi Guinnessille haastajaa tullut baarien hanatarjonnassa. Turistikohteista kuulemma suomalaisia lagereita saatta kaupasta löytyä, mutta omat matkat ovat harvemmin niihin suuntautuneet, joten viimeisin havainto on 1990-luvun lopulta Kosilta, jossa törmäsin muistaakseni suomalaisiin pullo-oluisiin sekä muihinkin kotimaan antimiin suomalaisen pitämässä kaupassa.

Mieleen jäänyt yllättävä kohtaaminen kotimaisen keskiketterän kanssa sattui kuitenkin viime vuosikymmenen lopulla Itävallassa. Olin päättänyt viedä lähes täysin kielitaidottomat vanhempani katsomaan hieman ulkomaan menoa. Matkakohteeksi valikoitui Wien. Illalla nähtävyyksien kiertelemisen jälkeen minut yllätti jano. Ei muuta kuin Lonely Planet kouraan, vanhukset turvaan hotellihuoneeseen (eivät innostuneet oluelle lähtemisestä) ja etsimään sopivaa olutbaaria lähistöltä. Pienellä vaivalla sellainen löytyikin.

Oluttupaan astuessani ensimmäinen havinto oli sopivan hämyinen valaistus. Vaikka paikalla oli vain muutama asiakas, suhteellisen paksu tupakansavu leijaili ilmassa. Suuntasin kohti baaritiskiä. Olutvalikoimaa oli muutaman hanan verran. Sen tarkemmin koko valikoima ei ole jäänyt mieleen, mutta paikallista olutta parilla ulkomaisella vahvistuksella lienee ollut tarjolla. Yksi näistä ulkomaalaisista oli yllättäen Lapin Kulta. Aivan varma en tosin enää ole siitä, oliko kyseessä varmasti keskiolut vaiko nelonen eli kansainvälisemmin export.

Tilasin paikallisen oluen ja sen juopaistuani rohkenin kertoa baarimikolle ystäväpiirini mielipiteen Lapin Kullasta: "In Finland we say it tastes like reindeer piss". Kuulen tuota usein suomalaisilta, kuului hieman väsynyt vastaus.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kievari Kahdet Kasvot Viro-viikot: imperial stoutia ja NEIPA:a sekä välipalaksi pari Suomi-olutta

Ennen virolaisten testaamista tuli kuitenkin testattua Malmgårdin Proto #15. Sarjan oluet ovat myynnissä vain rajoitetun ajan ja panimon mukaan sarjoja syntyy vuodessa kolme. Tämän vuoden teemana on, yllätys yllätys, Suomi 100 v. Metsää on mukana muodossa tai toisessa. "Proto #15 on syvän punaruskea, tukevan maltainen olut, jonka tuoksussa voi aistia katajan aromeita sekä kanervan tuomaa kevyttä yrttimäisyyttä. Maltillisen katkerohumaloinnin sävyttämä jälkimaku on pitkä, täyteläisen maltainen, lämmittävä ja vivahteikas." Omat havaintoni olivat seuraavanlaiset: mallasta ja makeutta. Ei juuri humalointia. Ok. Sinällään siis ihan kelvollinen, mutta hieman ehkä tylsä.

Ensimmäisenä Eesti-öllenä 1,5 desin maisteluannos 14% vahvuista tarttolaisen Pühasten Dekadents Rum Barrel Aged Imperial Stoutia. Jamaikalaisissa rommitynnyreisä kypsynyttä. Tuoksussa rommi hallitsee vahvasti. Paksua nestettä, jonka maku on yllättävänkin makea, suorastaan sokerinen ja jonkin verran romminen. Liian makea ja jopa jotenkin esanssinen vaikutelma omaan makuuni, vaikka varmaan ihan luomumeiningillä maustettukin.

Tässä välissä tuli sosiaalisista syistä piipahdettua muualla. Taproom Unitedin tungos ja meteli yllättivät. Ovella heti järjestysmies valvomassa ettei liian humalaisia eksy sisään Hämeenkadun sykkeestä. En ole oikein onnistunut saamaan paikasta positiivista vaikutelmaa, vaikka moni sitä onkin kehunut. Olutvalikoimakin jotenkin aina ollut hieman tylsän puoleinen. Istumapaikasta ei ollut tietoakaan, mutta aivan kuivin suinkaan ei kehdannut pois lähteä. Tiskitlä tuli tilattua pieni annos Takatalo & Tompurin Kaski Hellestä. Muistiinpanot pelkistetyt: Sameahko. Maltaista makeutta ja hieman humaloinnin katkeroa. Ihan ok, mutta en jäänyt harmittelemaan etten tilannut isoa annosta.

Matka jatkui takaisin Kaksiin Kasvoihin. Huolimatta viikonloppuillasta istumapaikka löytyi helposti. Musiikki soi miellyttävän hiljaisena taustalla, mutta välillä siihen tuli kuitenkin kiinnitettyä positiivisessa mielessä huomiota. Esimerkiksi hiljaittain edesmenneen Tom Pettyn Free Fallin' osui juuri oikeaan fiilikseen. Koska hanatuotteista ei löytynyt muita minua kiinnostavia Viro-oluita, oli aika siirtyä pullokamaan.

Põhjala Cellar Series - Pime Öö Islay BA sopikin hyvin 13,6% vahvuisena jaettavaksi. "An Imperial stout, aged in whisky barrels from Islay (mostly Laphroaig). This is a blend, so no distinctions between individual bottles." Odotukset olivat aika korkealla, mutta yllättävän makea tämäkin oli. Hiiva kuolee, sokeri jää, olen muistiin kirjannut. Makeuden lisäksi tuoksusta sekä mausta löytyi savua ja vanilijaa. Olin odottanut jotenkin tasapainoisempaa, ehkä elegantimpaa makuelämystä. Internetissä joku oli arvellut oluen ehkä paranevan kellaroimalla.

Viimeisenä Viro-oluena vielä sameaa trendikamaa eli Pühasten Allikas NEIPA. "Juicy and cloudy New England IPA loaded with tropical fruit flavors. Hopped with El Dorado, Enigma, and Ekuanot." 

Raikasta ja hedelmäistä, hieman happamahkoa. Ei juuri katkeroita. Sen verran kai minussakin oluthipsteriä asuu, että olen valmis nimittämään tämän parhaaksi illan aikana maistelemakseni olueksi.

Olutravintolana Kahdet Kasvot on mielestäni erittäin viihtyisä, mutta valikoimassa olisi ehkä pientä parantamisen varaa. Etenkin hanaoluista löytyy usein korkeintaan yksi tai kaksi minua kiinnostavaa tapausta. Viro-oluitakaan ei loppujen lopuksi kovin montaa vähääkään erikoisempaa valikoimassa ollut. Pisteet kuitenkin etenkin kahden Põhjalan tynnyrikypsytyssarjan oluen sisällyttämisestä mukaan tarjontaan.

lauantai 21. lokakuuta 2017

Olutmatkailija viski-tastingissa sekä suodattomatonta Pilsner Urquellia

Tarjoutui tilaisuus osallistua pienimuotoiseen viskitastingiin. Ennen kuin olutharrastus vei voiton, maistelin nykyistä aktiivisemmin myös erilaisia viskejä. Suosikkejani ovat yleensä olleet Skotlannin, erityisesti Islayn, savuiset viskit. Mutta kyllä minä irkku- ja jenkkiviskejäkin juon. Japanissa ja jopa Tanskassakin olen myös maistanut hyvää paikallista, vähintään 3 vuotta tynnyrikypsytettä mallastislettä, jota niin ollen voi viskiksi nimittää.

Sää oli perjantaina erittäin sumuinen ja ilmassa oli selvä alkavan talven tuntu. Kesä oli totisesti ohitse. Vaan mikäpä olisikaan parempi sää maistella näitä koko kehoa lämmittäviä juomia. Koska minulla oli kuitenkin hyvin aikaa ennen tastingin alkamista, päätin poiketa ensin kirjakauppa Tulenkantajissa. Selailin kirjoja lempeän avant-garde jazzin soidessa taustalla. Kirjakaupankin jälkeen aikaa oli vielä pieneen olueen Gastropub Tuulensuussa. Olen myös aiemmin huomannut viskin maistuvan paremmalta, kun makuhermot voitelee ensin yhdellä oluella. Oluella poikkeamiseen oli siis hyvä syy.

Hanatuotteista valitsin nopean harkinnan jälkeen Pilsner Urquellin suodattamattoman version. Yllättävän kirkkaalta se lasissa kuitenkin näytti. Panimo kertoo oluesta tällaista: "Pilsner Urquell Nefiltrovaný (unfiltered) is available on the Plzensky Prazdroj tour and at Na Parkanu in Plzen. A limited number of kegs were exported to Sweden and Finland for special events. Though the beer is not kvasnicovy (yeast beer), as there is no wort or young yeast added, it is unpasteurized and unfiltered." Kerrankin jotain jännää tulee lähes pelkästään Suomeen. Hyvä hyvä!

Maistelusta olen kirjannut seuraavat muistiinpanot: Pilsner-humalaa ja mallasta. Melko lailla samanlainen maku, kuin normiversiossa, mutta hieman pehmeämpänä. Hyvää. Olisihan tätä herkkua isonkin tuopin juonut, mutta aika oli siirtyä läheisen Kahdet kasvot -pubin alakertaan viskejä maistelemaan.


Ensimmäisessä lasissa tarjolla oli Kyrön Ruisviskin Juurta. Eli sitä tavaraa, mikä yleensä laitetaan tynnyriin kolmeksi vuodeksi kypsymään. Suosituksena oli, ettei maistelua kuitenkaan kannattanut aloittaa sillä. Toisena, ja ensimmäisenä varsinaisesti maistamani viskinä oli Jim Beamin Rye. Tammen vanilijaisuus ja makeus jäivät lähinnä mieleen. Ei mitenkään erityisen herkullista.

Kolmanteja tarjolla oli hieman mielenkiintoisempi tuttavuus eli Jamesonin stout-tynnyreissä kypsytetty irkkuviski. Sinällään mielenkiintoista, että homma toimii myös näin päin. Pienpanimot kun tuntuvat nykyisin kypsyttävän tummempia oluitaan mm. viskitynnyreissä. Tuoksu oli yllättäen jotenkin epämiellyttävä. Jonkin verran stoutin paahteisuutta oli tarttunut mukaan, mutta muutoin maku oli aika tyypillistä hieman makeahkoa irkkuviskiä.

Neljäs viski tuli Japanista Nikkan tislaamolta. Nikka Whisky From The Barrel oli kyseisen mallastisleen koko nimi. Tuoksu oli melko terävä. Maku skottiviski-tyyppinen ja täyteläinen. Ei kuitenkaan juurikaan savua. Yllättävänkin hyvä. Tähän voisin ostaa vaikka kotiinkin, jos sattuisin pullon jostain bongaamaan.

Viimeisenä tarjolla oli sitten illan ainoa single malt (muut olivat sekotteita eli blendedejä - sekoitteita): Ardbegin 10-vuotias. Tuttu viski minulle jo ennestään. Ihan ok, mutta vieressä sijaitsevilta Laphroagilta ja Lagavulinilta sekä mm. samalla Islayn saarella sijaitsevalta Bowmorelta tulee vieläkin kovempaa kamaa. Savuisuuta Adrbegin kympistä toki löytyy, mutta minusta tämä 10-vuotias ei vielä yllä saaren parhaiden viskien tasolle. Esim. Uigeadail on muistaakseni sen sijaan jo ihan eri sfääreissä. Harmi vaan, että hinta ja saatavuus ovatkin sitten jo toinen juttu.

Entäpä se Kyrön paloviina sitten. Raaka ja alkoholinenhan se. Mallastakin toki erotettavissa. Huhut kuitenkin kertovat, että jo kolme vuotta tynnyrissä on tehnyt juomalle ihmeitä. Kahdet Kasvot oli saanut haltuunsa ensimmäisestä valmisteesta satsista pari pulloa, jotka oli myyty hetkessä. Myöhemmin syksyllä kotimaisen viskin ystäville on kuitenkin kuuleman mukaan luvassa uusi erä.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Vallilan Panimo - Vallilan katu IPA

Sessio-IPA:a Vallilasta. Pari kertaa aiemmin testaamani Vallilan Panimon Puisto on vakuuttanut, joten tällekin kauppavahvuiselle (4,7%) IPA:lle tuli annettua mahdollisuus. Hankintapaikkana olutkauppa Pien.

Panimo itse kertoo oluestaan seuraavaa: "KATU on Helsingin itäisen kantakaupungin teemaolut, jonka sielussa reilusti Vaasankatua, Flemaria ja kaikkia Linjoja. Makumaailmaltaan tämä kesäinen session IPA sisältää runsaasti eksoottista hedelmää, limettiä, sitruunaa, passionhedelmää, ananasta, karviaismarjaa ja valkoista viinirypälettä. Helmeilevää makumaailmaa tukemassa kevyt maltaisuus, IPA-tyylin katkeruus, hapokkuus ja kuivuus."

Väri on kauniin oranssi ja hieman sameahko. Tuoskussa ainakin sitrusta, mutta myös hyppysellinen karviaismarjoja sekä ripaus käpyä. Mausta löytyy ainakin mäntyä, yrttisyyttä, maltaan karamellisuutta sekä peräpäästä myös vähintäänkin keskivahvaa katkeroa.

Ihan kelvollinen IPA. Aavistuksen vetiseksi tämäkin jää, mutta suoriutuu hommasta kuitenkin selvästi paremmin, kuin kauppavahvuiset IPA:t keskimäärin. Humalointi ei ehkä omia makumieltymyksiäni ajatellen osunut aivan nappiin. Parasta ennen -päiväys oli 3/18, eli suhteellisen tuorettakin olut lienee ollut.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ilta Il Birrificiossa: Sonnisaaren Krebs Cycle ja Kojamo sekä panimoravintolan oma saison ja Mallaskuun Top Hat.

Pääkaupunkimme pienpanimoskenen yhdessä kuumassa keskittymässä eli Punavuoressa sijaitseva Il Birrificio - lyhemmin Birri - tarjoilee sekä maistuvaa ruokaa, että varsin hyvän hanavalikoiman mielenkiintoisia oluita. Ravintolassa sijaitsee myös oma panimo, jonka oluista en kuitenkaan muista lukeneeni erityisen mairittelevia arvioita. Viime helmikuussa brunssilla testattu IPA (tai APA) ei jättänyt suurempia mielikuvia. Se saattoi kuitenkin johtua enemmän minun, kuin oluen kunnosta.

Ravintola oli yllättävänkin täynnä tiistai-iltana, mutta seurueemme löysi kuitenkin vapaan pöydän vaivatta. Ensimmäiseksi päädyin testaamaan Sonnisaaren Krebs Cycleä. Kaikille biokemiaa joskus opiskelleille termin pitäisi olla tuttu, mutta en kyllä enää kuolemaksenikaan muista, mitä se oikeasti tarkoittaa. Wikipedia valisti minua kertomalla kyseessä olevan sitruunahappokierron. Ilmeisesti nimi viittaa siihen, että Summitilla, Citralla ja Cascadella humaloitu IPA-tyyppinen olut on saanut happamuutensa sitruunahaposta. Jonkinlainen Sour IPA siis lienee tyylilaji. Tarkempia muistiinpanoja en tullut illan aikana nauttimistani oluista tehneeksi, mutta varsin miellyttävä tuttavuus oli kyseessä. Tuoksussa taisi olla sitrusta ja maussa hedelmää, sekä raikasta happamuutta sekä jonkin verran myös katkeron takapotkua.

Valitettavasti olut ei kuitenkaan oikein toiminut tilaamani lohen - ja etenkään sen hieman happamien lisukkeiden - kanssa, joten päätin säästää osan oluesta jälkiruuaksi ja painelin baaritiskille tilaamaan toisen tuopillisen Sonnisaarta. Kojamoa tällä kertaa. Savustetun porterin upea, pehmeän maltainen, jonkin verran pähkinäinen, sekä suklainen makumaailma sopikin sitten lohen kanssa yhteen paremmin kuin hyvin ja tuopin pohja tuli vastaan hämmentävän nopeasti. Jo pelkästään näiden kahden oluen perusteella olisin valmis julistamaan Sonnisaaren Suomen tasalaatuisinta kamaa tuottavaksi pienpanimoksi. Ja siis hyvässä mielessä (toki esim. Stalhagen ja Teerenpeli tekevät myös hyvin tasalaatuista, joskin hyvin keskinkertaista, olutta). 

Aikaa oli vielä pariin oluseen, joten päätin tilata seuraavaksi Birrin omaa Hesa saisonia. Ero Sonnisaaren oluisiin oli melko selvä. Kyllähän tätäkin joi, mutta kaikkia saisonile tyypillisiä piirteitä en onnistunut löytämään ja nyt Ratebeeriä selaillessa joku onkin maininnut oluen olevan lähempänä Belgian strong alea, kuin saisonia. 

Maistelusession lopuksi päädyin ottamaan vielä pienen lasillisen Mallaskuun Top Hat Alea. Jostain syystä sekoitan panimon usein oululaiseen Maistilaan, joka tekee varsin mielenkiintoisen oloisia oluita. En ole varma, oliko minulla Lapualla toimivan Mallaskuun tuotteista aiemmin makuhavainhtoja. 

Top Hat Ale näyttää Ratebeerin mukaan olevan bitteriä. Maistelutilanteessa luulin sen olevan brittiläistä pale alea, mutta tyylit ovat sen verran lähellä toisiaan, ettei vahinkoa oletuksesta liene koitunut. Muistikuvieni mukaan olut oli session selvästi heikoin esitys. Jonkinlaista epämiellyttävää hunajaista makua olimme muistaakseni kollektiivisesti löytämässä. Saattoi ehkä olla myös vihannesta. Ei mikään aivan kauhea kokemus kuitenkaan, mutta enpä taida toiste tilata. Hyviä ja erinomaisia vaihtoehtoja alkaa kotimaisissakin oluissa olla sen verran, että vaikutuksen tekemiseen tarvitaan vähintään hyvää tai jopa erinomaista suoritusta.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Klassikon äärellä: Fuller's ESB real ale St. Urhossa

Klassikko, jonka olin halunnut kokea jo pidempään, mutta johon en syystä tai toisesta ollut löytänyt riittävästi aikaa. St. Urho on suomalaisen, heinäsirkat viinitarhoista häätäneen, suojepyhimyksen mukaan nimetty pubi Finlandia-talon lähistöllä. Joskus se on kuulemma ollut myös Kekkosen kantapaikka. Nykyisin paikka on kuuluisa ainakin kahdesta seikasta: siellä ei soi lainkaan musiikkia ja hanasta on aina saatavilla Fuller'sin ESB:tä - caskista.

Saavuin paikalle läpi sateisen ja tuulisen Helsingin. On se vaan hyvä, että Engel kaupunkia suunnitellessaan käytti esikuvana antiikin Kreikan kaupunkeja, joissa vilvoittava merituuli pääsi puhaltamaan vapaasti kujilla raikastaen kaupunkien tunkkaista ja epäterveellisen hautovaa hellettä.

Iltapäivällä pubissa oli paikalla vain pari tyylikkäästi pukeutunutta sanomalehteä selailevaa herrasmiestä, jotka siemailivat kaikessa rauhassa oluitaan. Valkoiseen paitaan pukeutunut baarimikko tuli välittömästi ottamaan tilaustani. Ilahduin huomatessani, että täällä real alet tarjoillaan jopa upeista pumppuhanoista, joita ei ole piilotettu mihinkään tiskin perälle, kuten jossain muualla.

Myös olut jatkoi aistieni ilahduttamista. Miellyttävän pähkinäinen maku sulautui saumattomasti yhteen maltaan sekä keskiasteisen humalan katkeruuden kanssa. Oli maussa muutakin, mutta en halunnut häiritä nautintoa muistiinpanoja tekemällä. Kerrassaan upea olut hienossa ympäristössä.

perjantai 13. lokakuuta 2017

Olutmatkaaja Ruoholahdessa: One Pint Pub ja Hopping Brewsters "Kölsch"

 Enpä ollut aiemmin Ruoholahdessa varta vasten vieraillut. Kuluneella viikolla tuli kuitenkin päivä siellä vietettyä syksyisen sateen piiskatessa olutturistia ajoittain lähes vaakatasossa. Syksy oli totisesti tullut.

Päätin aloittaa vierailun lounaalla Pihka Meclussa. Sen tarkemmin ei paikkaan tullut etukäteen tutustuttua, mutta ajattelin voivani ehkä nauttia siellä ruuan kanssa jonkin oluen. Aika pian minulle valkeni kyseessä olevan paikallisten toimistotyöläisten varsin avaran ja osittain sen vuoksi epäviihtyisän ruokalan. Ruoka oli ihan perushyvää paremman tason buffet-lounasta. Tuskin kuitenkaan tulee koskaan uudestaan käytyä.

Olin ostanut päivälipun Helsingin julkiseen liikenteeseen. Ajattelin huristella raitiovaunulla edes takaisin ja välttää siten kastumista sekä säästää aikaa. Viisi minuuttia rautiovaunu nro 8:n pysäkillä värjölteltyäni tulin kuitenkin tosiin aatoksiin ja päätin kävellä parin pysäkinvälin matkan Kaapelitehtaalle tarkoituksenani tutustua Francesca Woodmanin valokuvanäyttelyyn. 8 euron sisäänpääsyn maksettuani päädyin keskelle nuorisojoukkoa, joka oli ehkä jostain lukiosta saapunut paikalle. Vetäydyin hetkeksi tsekkaamaan rinnakkaisen näyttelyn, sekä selaamaan myytävänä olleita kirjoja, jonka jälkeen sainkin katsella näyttelyä rauhassa. Woodmanin kuvat olivat yllättävänkin pieniä, enkä aivan heti lämmennyt niiden yllättävällekin intimiydelle. Jotain kiehtovaa niissä kuitenkin oli ja päätin itsekin kaivaa kamerani uudelleen esille kotiin päästyäni. Jospa sitä itsekin osaisi joskus ottaa jonkun hienon valokuvan. Nykyisin tulee kännykkäkameralla vaan räpsittyä kaikennäköistä joutavaa.

Kukapa uskoisi, että tässä rakennuksessa sijaitsee yksi Helsingin mielenkiintoisimmista pubeista.
Näyttely oli lopulta katseltu melko nopeasti. Kello oli vasta 14.30 ja minulle etukäteen vinkattu olutintoilijan helmi - One Pint Pub - aukeaisi vasta puolen tunnin kuluttua. Google maps kertoi siirtymään kuluvan jalkaisin vain 10 minuuttia, eikä ilma suoranaisesti kutsunut vetelehtelyyn. Niinpä päätin käydä tutustumassa Kauppakeskus Ruoholahteen. Vaikka tarjolla olisi ollut K-Raudan ja Tokmannin kaltaisia namipaloja, päädyin kuitenkin ostoskeskuksen aulassa sijainneeseen kahvilaan nauttimaan kupin espressoa ja selailemaan mukana kantamaani kirjaa. Kohti pubia lähdin viisi minuuttia vaille sen aukeamista. Perille saavuin tyylikkäästi kaksi minuuttia avaamisen jälkeen kolmantena asiakkaana. Pubi ei ulkoapäin näyttänyt mitenkään erityisen vetoavalta. Hanavalikoima oli ihan ok, mutta pulloja olisi löytynyt sitten sitäkin enemmän. En kuitenkaan jaksanut niistä alkaa juomaani valkkaamaan ,vaan valitsin mielenkiintoiselta vaikuttaneen Hopping Brewstersin jostain - myöhemmin ehkä selvinneestä - syystä lainausmerkkeihin kirjoitetun Kölschin. Kyseisen oluttyylin pitää olla ehdottoman tuoretta ollakseen hyvää ja ehkäpä kotimaisella tavaralla olisi tässä suhteessa etulyöntiasema.

Ensimmäinen epäilys heräsi oluen väriä tarkastellessani. Ei se tuon väristä Saksassa kyllä ollut! Eikä pullosta juotuna Suomessakaan. Toinen skeptisyyden hetki iski olutta haistaessa. Pelkkää hiivaa! Kolmannen kerran voittekin varmaan jo arvata. Alkuun olut vaikutti tosin ihan raikkaalta suussa, mutta jälkimaun banaani-fenoli-yms-esterit eivät varmasti kölschiin kuulu.

Enemmän tuotos muistutti mielestäni saksalaista vehnäolutta. Siksi nimikin oli ehkä lainausmerkeissä. Mutta miksi ihmeessä kutsua olutta joksikin muuksi, kuin mitä se on. Edes hipsujen kanssa. Eipä tämä nyt oikein vakuuttanut.

Kaivoin laukustani kirjan ja syvennyin siihen olutta hitaasti maistellen. Tällaisessa sivuroolissa nautittuna se meni alas ihan kivuttomasti. Pakkasin kirjan takaisin laukkuuni ja päätin suunnistaa kohti klassikoksi tiedettyä olutta sekä sitä tarjoilevaa pubia. Ulkona sade yltyi ja baariin alkoi valua lisää asiakkaita.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Hapanta ja humaloitua: 8 Wired Hippy Berliner Sour Hoppy Ale

Suhtautumiseni hapanoluisiin on hieman kaksijakoista. Parhaimmillaan ne ovat lähes parasta ikinä, mutta valitettavan usein pienpanimoiden maustetut goset ja berliner weisset ovat jääneet jotenkin yksiulotteisiksi. Niinpä olenkin yleensä turvautunut hyväksi havaittuihin belgiklassikoihin, mikäli hapanhammasta on sattunut kolottamaan. Uusiseelantilaisen 8 Wiredin aromihumaloima berliner weisse kuulosti kuitenkin sen verran mielenkiintoiselta, etten voinut väliinkään jättää.

Tyylilajina berliner weisse ehti käväistä lähes jo sukupuuton partaalla, kunnes pienpanimobuumi palautti senkin maailmankartalle. Viime vuosikymmenen alussa Berliinissä käydessäni en muista tyyliin lainkaan törmänneeni, vaikka jostain sitä varmasti olisi makusiirapilla maustettuna löytänyt. Saksalaiset saattavat maustaa weissensa myös mm. vadelmalla tai kuminalla. Maustamattomana berliner weisse on raikasta, vaaleaa ja matala-alkoholista. Valmistukseen on käytetty noin puolet vehnämallasta ja loput sitten yleensä pilsner-maltaita. Maussa korostuu maitohappomainen happamuus. Hiilihappojakin tulisi löytyä runsaasti. Mielenkiintoisena nippelitietona Napoleonin joukot kutsuivat juomaa pohjoisen shamppanjaksi. Mahtoikohan olla sama porukka, joka kutsui myös grodziskieta Puolan shamppanjaksi...

Oikeaoppisen weisse-kulhon puutteessa nautin Hippy Berlinerin grogilasista. Olut on kauniin oljenkeltainen ja kirkas. Alkoholia näyttää olevan 4 %. Tuoksu makea ja tuo mieleen hieman vappusiman. Maku on alkuun sitrusmaisen raikas taipuen sitten puhtaan happamaksi ja kuivaksi. Ei katkeroita, mutta eivät ne tähän tyyliin kuulukaan.  Miellyttävä ja erikoinen tuttavuus. Humalointikaan ei vaikuttanut pitkästä matkasta hirvittävästi kärsineen tai sitten sen kuuluisi olla vieläkin vahvempi. Niin tai näin, hyvä olut joka tapauksessa.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Mikkeller Single Hop Nelson Sauvin IPA

Kuten ehkä muistatte, on uusiseelantilainen Nelson Sauvin yksi suosikkihumalistani. Tuo kissanpissan karviaispuskassa etäisesti mieleen tuova jalo ryp... eikun siis humala hiipi sydämeeni eräänä iltana mainion olutmaistelun jälkimainingeissa Gastropub Nordicissa illan viimeisenä juomana nautittuna. En siis epäröinyt ostopäätöstä hetkeäkään, kun bongasin tämän tanskalaisen laatupanimo Mikkellerin tapaansa mukaan De Proefbrouwerijlla valmistuttaman single hop IPA:n nettikaupassa.

Oi kuinka kaunis onkaan meripihkan sävyinen olut lasissa katsoa. Vaan miltäpä se sitten maistuu? Tuoksu se kuitenkin tulvahtaa nenään ensin. Häivähdys herukkaa ja kilo karviaista. Tai ehkei nyt ihan niin paljoa. Herkullinen maltaisuus sulautuu saumattomasti yhteen humaloinnin viinimarjanlehteen. Lopuksi olut sulostuttaa suun vielä sopivilla katkeroilla. Oi ah, kuin mä tästä nautin.

torstai 5. lokakuuta 2017

NEIPA:a supermarketista: Anderson's - Knights Who Say Ne

Nyt se sitten tapahtui. Ensimmäistä kertaa bongasin NEIPA:n ruokakaupassa asioidessani. Paikkana Lielahden Citymarket. Kyseessä oli eestiläisen Anderson'sin sessiovahvuinen (4,5%) Knights Who Say Ne. Nimi on tietysti viittaus Monthy Pythoniin. Olen aiemmin maistellut panimon yhteistyönä toisen eestiläisen eli Lehen kanssa tekemän, niin ikään NEIPA:a edustaneen, Einsteinin, josta tykkäsin. Odotukset ovat siis tavallista hieman korkeammalla, vaikka markettivahvuisesta IPA:sta onkin kyse.

Valmistuksessa on käytetty humalina Amarilloa. El Doradoa ja Mosaicia. Mallaspuolelta ohraa, vehnää ja kauraa. Olut on samea, yllättävänkin tumman ruskea. Voisi melkeimpä sanoa, että ruma. Tuokussa marjaa ja häivähdys sitrusta. Suutuntuma on aika täyteläinen. Raikasta ja kevyen marjaisan sitruksista. Katkerot ja kävyt jäävät melkeinpä täysin puuttumaan.

Ei tämä nyt huonokaan ole. Sessiovahvuiseksi ihan juotava. Osaamista panimolta tuntuu löytyvän, mutta minkäs näillä prosenttirajoituksilla IPA:n kanssa teet. Voisin silti tätä toistekin juoda.