sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Bock's Heller Bock - vahvaa saksalaislageria Vaasasta

Vaasalainen Bock's Corner Brewery tuntuu keskittyneen osin saksalaistyylisiin oluisiin. Kymmenien kotimaisten kauppavahvuisten IPA-yritelmien rinnalla ihan virkistävältä tuntuva ratkaisu. Toki Bock'siltakin perus pale alet, normi- ja sessio-IPA:t löytyvät, mutta enpä ole toistaiseksi niitä tullut kokeilleeksi. Bock's Pils on mielestäni kuitenkin varsin onnistunut jopa kauppavahvuisena. Dunkelkin menetteli. Weissbier ei sitten ollutkaan ihan niin onnistunutta ja Ryebeeristä en muistaakseni juurikaan pitänyt.

Alkon syysvalikoimaan näytt ilmestyneen myös Bock'sin uusi saksalaistyylinen olut: Heller Bock. Koko tyyli on itselleni hieman vieraampi, joten oli aika kaivaa jälleen kerran BJCP-tyyliopas esiin: "A relatively pale, strong, malty German lager beer with a nicely attenuated finish that enhances drinkability. The hop character is generally more apparent than in other bocks." Ilmeisesti Mai Bock on muuten ainakin lähes samaa tavaraa. Jonkinlaista pientä eroa humaloinnin määrässä saattaa kuitenkin joidenkin lähteiden mukaan olla. Alkoholia Heller Bockissa tulisi olla 6,3-7,4 %. Bock'sin versiosta voltteja löytyy 6,5 eli ihan sallituissa rajoissa mennään.

Olut kaatuu lasiin kauniin meripihkan sävyisenä, jättäen oikeaoppisen valkean vaahdon. Tuoksu pääsee kuitenkin yllättämään. Banaania! Jotenkin olin kuvitellut, ettei sitä tulisi näissä saksalaistyylisissä lagereissa olla, mutta tarkistetaanpa vielä BJCP:stä: "Moderate to strong grainy -sweet malt aroma, often  with a lightly toasted quality and low Maillard products.  Moderately -low to no hop aroma, often with a spicy, herbal, or  floral quality. Clean fermentation profile. Fruity esters should  be low to none. Very light alcohol may be noticeable. May have  a light DMS aroma". Tässä välissä piti tietysti googletta mitä ihmettää tuo DMS on. -Dimetyylisulfia, jonka tuoksu ilmeisesti tuo mieleen maissin. Ei se tuota minusta ollut. Enemmänkin estereitä, joita tuoksussa oli mielestäni enemmän, kuin vain ihan vähän. Eipä tainnut aivan oikeaoppinen olla tämä olut näin tuoksunsa puolesta.

Entäpä maku sitten. BJCP kertoilee Heller Bockien makumaailmasta tällaista: "Moderately to moderately strong grainy -sweet malt  flavor dominates with some toasty notes and/or Maillard  products providing added interest. Little to no caramel flavors. May have a light DMS flavor. Moderate to no hop flavor (spicy,  herbal, floral, peppery). Moderate hop bitterness (more so in  the balance than in other bocks). Clean fermentation profile. Well -attenuated, not cloying, with a moderately -dry finish that may taste of both malt and hops." 

Ehkä jopa heman yllättäen Bock'sin Heller Bockin maku ei mennytkään tuoksun perässä vehnäoluen puolelle, vaan maltainen makeus yhdistyi jonkin verran esiin tulleeseen humalointiin. Kokonaisuus oli miellyttävän raikas. Ja varsinkin tuoksuun nähden oikein hyvä. BJCP:n tyylikuvaukseenkin verrattuna onnistunut. Hyvä, vaikkei ehkä nyt aivan täydellinen suoritus Bock'silta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti