tiistai 31. lokakuuta 2017

Kaksi lähes täydellistä olutta: Bone Machine - Garden of Death ja Ruosniemi - Piirimyyjä real ale edition

Reilun tunti aikaa kulutettavaksi Helsingissä ennen junan lähtöä Tampereelle. 17 minuutin kävely rautatieasemalle. Sopivalla reitinvalinnalla mahdollisuus kahteen pubiin ja kahteen kiinnostavaan olueen.

Päätän suunnata ensin Angleterreen, jossa en ole muistaakseni koskaan käynytkään. Ehkä syynä ovat paikan epäinformatiiviset nettisivut (tarkastan usein paikkojen olutarjontaa etukäteen netistä, etenkin jos minulla on aikaa vain yhteen olueen) tai sitten - ainakin omassa stadilaisessa ystäväpiirissäni - varsin epätrendikäs S-ryhmä-kytkös. Niin tai näin, mutta nuoremman polven parrakkaat olutharrastajat puuttuivat tällä kertaa pubista kokonaan. Sen sijaan paikka sisälsi asiantuntevasti tarjoiltua olutta, sekä pari vanhempaa herrasmiestä rauhassa oluistaan nauttimassa.

Olin ensin ajatellut tilata real alea, mutta bongattuani listalta tiukoista olutarvioistaan tunnetun Arden kehuman Bone Machine Brewing Co:n Garden of Deathin en mitenkään saattanut jättää sitä testaamatta. Ei mitenkään hirvittävän samea, mutta erittäin maistuva, hieno ja tasapainoinen NEIPA. 


Hyvän aikanaan loputtua suuntaisin kohti Black Dooria. Olin internetista etukäteen vakoillut siellä olevan tarjolla suomalaista real alea: Ruosiniemen panimon Piirimyyjä Real Ale Editionia. En osaa arvioida, kuinka oikeaoppista on laittaa caskiin 5,7% vahvuista american pale ale -tyypistä suomalaista olutta, mutta viis siitä. Maku nimittäin oli todellakin kohdallaan.

Tyyliin sopien olut oli lähes hiilihapotonta, sameaa ja kellarilämpöistä (n. 12-14 C). Tuoksu sitruksinen. Maku alkuun intensiivisen hedelmäinen, josta olin ainakin passionhedelmää erottavinani. Jossain vaiheessa alun hedelmäisyys muuttui erittäin vivahteikaaksi makumaailmaksi, jota seurasivat keskivahvat katkerot. Jälleen kerran on todettava, ettei sanallinen kuvaukseni lainkaan vangitse oluen upeaa makua. Kyseessä kuitenkin on ehkä yksi parhaita koskaan maistamiani oluita.

Hienoa, että suomalaisetkin pienpanimot valmistavat nykyään real aleaja. Tietyisti toivoisin, että niitä olisi saatavilla enemmän myös Tampereella. Oluen varsin rajallinen säilyvyys - cask eli tynnyri on avaamisen jälkeen tyhjennettävä muutaman päivän sisällä - tietysti asettaa tällaiselle omat rajoitteensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti