perjantai 1. joulukuuta 2017

Jouluolutta Tanskasta: Humleland JuleSæsonen

Oulun reissun jälkeen taisi iskeä jonkinlainen tilapäinen kyllästyminen olueen. Kiireisen työviikon jälkeen huomasin janon kuitenkin jälleen kasvaneen sen verran mittavaksi, että katsoin aiheelliseksi korkata tanskalaisen mikropanimo (jos nyt tanskaa oikein ymmärsin, niin panimolla on yksi 400 litran keittoastia ja neljä 570 litran käymisastiaa. on kuitenkin hyvin mahdollista, etten ihan täysin oikein ymmärtänyt) Humlelandin JuleSæsonenin.

Kyseessä on kuusenkerkällä maustettu, peräti 11% alkoholia sisältävä saison. Kuulostaa hieman erikoiselta. Tuoksu on kuitenkin yllättävänkin perinteisen belgihiivainen. Maussa alkoholi näyttelee aika suurta osaa, mikä ei oluen vahvuus huomioiden ole mitenkään erityisen yllättävää. Pippuriakin on asiaan kuuluvasti mukana. Suutuntuma on pehmeä. Suuhun jää jotenkin hieman voin mieleen tuova fiilis. Jälkimaku on hapan. Kuusenkerkkää en erityisesti havaitse, mitä en välttämättä kuitenkaan pidä suurena virheenä.

Mitähän tästä nyt sitten sanoisi. Mielenkiintoinen kokeilu, mutta minulle ei ihan auennut miksi tästä oli pitänyt tehdä näin vahvaa? Kuuluuko se jouluoluen ominaisuuksiin Tanskassa? Suomessahan jouluoluet ovat usein jostain syystä wieniläistyyppisiä lagereita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti