Kuten tarkkasilmäinen blogin lukija on saattanut huomata, ovat saisonit lähellä sydäntäni. Olen mieltänyt tyylilajin keskeisimmiksi ominaisuuksiksi runsaahkon hiilihapon, hiivasta peräisin olevat hedelmäiset ja mausteiset maut sekä kuivan viimeistelyn. Viime aikoina vastaan on kuitenkin tullut pari hämmentävänkin hapanta tyylilajin edustajaa. Osa näistä on helppoa kuitata pienpanimoiden kokeiluiksi, mutta viimeisintä yllätystä ei välttämättä niinkään.
Mökkireissulla ruokajuomaksi tuli korkattua belgipanimo Brasserie de Blaugiesin saison nimeltään Blaugies La Moneuse. Maisteluolosuhteet eivät täysin optimaaliset olleet, eikä muistiinpanojakaan tullut tehtyä. Silti minua yllätti se, miten hapanta olut oli. Alkuun jopa lähes lambicmaisen. Muistaakseni myös tämän saisonin kanssa happamuus väistyi maistelun edetessä ja mukaan tuli myös noita aiemmin mainitsemiani (käsittääkseni) saisonille tyypillisiä piirteitä. Oli kuitenkin jälleen kerran aika kaivaa esiin BJCP maisteluopas ja tarkastaa millaista saisonin oikeasti pitäisi olla.
Oppaan mukaan saison on yleensä vaaleaa ja raikasta. Hiivan tulisi käyttää suurimman osan vierteen sokereista alkoholiksi ja hiilidioksidiksi, joten erityisesti jälkimaku on hyvin kuiva. Hiilihappoa tulisi löytyä runsaasti. Ohran lisäksi makua haetaan usein myös muista viljalaaduista täydentämään hiivan aikaansaamia hedelmäisiä ja mausteisia makuja. Fenoleita ei tulisi ainakaan runsain mitoin löytyä. Käytännössä fenolit ymmärtääkseni muistuttavat neilikkaa, tai muita yrttejä, ja jopa laastaristakin löysin maininnan. Tyypillisimmin näitä makuja kuuluu löytyä saksalaisista vehnäoluista.
Saisonin tuoksusta tulisi löytyä samoja elementtejä, kuin mausta, eli hiivan tuottamia hedelmäisiä aromeita ja mausteita - lähinnä pippuria. Saisonin valmistuksessa on sallittua käyttää mausteena myös yrttejä tai muita mauisteita, mutta niiden aromien tulisi olla sen verran hillittyjä, etteivät ne dominoi tuoksua. Humalan aromeita sallitaan enintään keskitasoa vastaava määrä ja niistä tulisi löytyi kukkaisuutta, maata, mausteita tai hedelmää. Vahvemmissa versioissa tuoksussa saa olla pieni häivähdys alkoholiakin. Vaaleissa versioissa mallas tulee esiin melko hillitysti, mutta tummemmissa versiossa maltaan keksimäiset, karammelliset tai suklaata muistuttavata aromit ovat hyväksyttäviä. Happamissa versiossa enintään keskivahva happamuus tuoksussa on sallittua.
Makupuolelta sitten ainakin keskitasoa olevaa sitrushedelmäistä mausteisuutta (lähinnä siis pippuria) sekä miedohkoa ja pehmeää mallasta (tummemmissa enemmänkin). Lisäksi vähintäänkin keskivahvaa katkeroa, jonka tilalla voi kuitenkin olla myös happamuutta, mutta molemmat eivät saisi esiintyä samanaikaisesti. Loppumaun tulisi olla hyvin kuiva ja saisonissa se ei saa koskaan olla makea. Humalointi enintään keskitasoa ja oluen tasapainon pitäisi olla enemmänkin kallellaan hedelmään ja mausteeseen, kuin katkeroon tai happamuuteen (jotka molemmat siis ovat hyväksyttäviä, mutta eivät samanaikaisesti). Mahdolliset lisämausteet eivät saa ottaa liian isoa roolia. Alkoholin ei edes vahvemmissa versiossa tulisi juurikaan maistua. Brettanomyces ei BJCP:n mukaan saisoniin kuulu. Saisonit, joiden valmistuksessa sitä on käytetty kuuluvat oppaan mukaan American Wild Ale -kategoriaan.
Täyttääkö Blaugies La Moneuse mielestäni sitten saisonin kriteerit? Hyvinkin luultavasti, vaikka asian varmistamiseksi minun pitäisi maistaa olutta vielä uudelleen. Happamuus ei kuitenkaan ollut liiallista, mutta se tuli minulle silti yllätyksenä. On aika yllättävää, että tälle oluttyylille sallitaan näinkin suuri vaihtelu eri makujen suhteen (käsittääkseni myös mausteisuus-hedelmäisyys-akselilla sallitaan varsin suurta vaihtelua). Vaikka monia hapanoluita arvostankin, niin nautin saisonini mieluummin ilman kovinkaan voimakasta happamuutta. La Moneusessa se korostui mielestäni hieman turhankin voimakkaasti, vaikka oluet muutoin varmasti ensiluokkaista olikin. Sen sijaan esimerkiksi SOPP:ssa maistamni Maistilan Mormuska Saison oli sen verran hapanta, että sijoittaisin sen BJCP:n ohjeistamana enemmänkin American Wild Ale -kategoriaan (toki se sinne kuuluisi jo pelkstään silläkin peruteella, että muistaakseni panimonkin mukaan sen valmistuksessa on käytetty brettaa). Samaan kategoriaan menevät myös Wild Beerin Ninkasi ja Grassrootsin Artic Saison, vaikka molemmista löysin Maistilaa enemmän saisonille tyypillisiä elementtejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti